Outoja tilasto-oireita johtavilla klimatologeilla

Brittien talvitulville on etsitty syyllistä jo parin kuukauden ajan. Pääministeri Cameron, joka omien sanojensa mukaan johtaa maailman vihreintä hallitusta, vihjaili ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan niiden takana. Kun liki kaikki maan meteorologit ja useimmat klimatologitkin toppuuttelivat Cameronin johtopäätöksiä, muistuttivat IPCC:n raporttien johtopäätöksistä, jotka eivät tue Cameronia, ja vihjasivat katsomaan tulvasuojelun peiliin, tuli lopulta Met Officen tutkimuspääll...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Brittien tulvat olivat sittenkin ihmiskunnan syytä

Brittiläinen huonosta ilmastopolitiikasta huolestunut säätiö, The Global Warming Policy Foundation, on tehnyt mainion videon Englannin eteläosia kiusanneista viime tammikuun tulvista. Video on otsikoitu "Miksi Met Office ennusti kuivaa talvea?".Videolta selviää, että tietokonemallinnuksiin perustuvat ennusteet epäonnistuivat perusteellisesti sadannan ennustamisessa, niihin perustuneet suunnitelmat olivat vääriä ja niin alueet tulvivat. Niinikään videolta selviää, että ennustamisesta vast...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »