Ilmastofoorumi – ihmisen ja ympäristön puolesta

Ilmastofoorumi ry on perustettu vuonna 2007 pitämään ihmisen ja ympäristön puolta ilmastonmuutosta ja sen vastaisia toimia koskevassa keskustelussa. Mielestämme ilmastokeskustelussa ei riittävästi huomioida ilmastotieteen epävarmuuksia eikä varsinkaan ilmastopolitiikan kielteisiä ja haitallisia vaikutuksia, kustannuksista puhumattakaan.

Ilmastopolitiikan haitalliset seuraukset

Yksi yleisimmistä argumenteista hiilidioksidipäästöjen rajoittamisen puolesta on varmaankin se, että niin kannattaa tehdä varmuuden vuoksi, vaikka ne päästöt eivät lämmittäisikään ilmastoa. Oletus tässä on se, että hiilidioksidin tuotantoa voidaan vähentää mitättömin kustannuksin, kuten ympäristöväki haluaakin meille uskotella. Asia ei kuitenkaan ole näin.

Tule mukaan

Jos sinustakin tuntuu siltä, että julkinen ilmastokeskustelu tai ilmastopolitiikka menevät väärään suuntaan, niin liity Ilmastofoorumi ry:n jäseneksi! Olemme Suomen ainoa järjestäytynyt ilmastokriittinen ääni, ja se ääni kaipaa sinuakin mukaan. Vain riittävän suurella joukolla voimme vaikuttaa.

Skeptikon käsikirja

Olemme kääntäneet australialaisen Joanne Novan tekemät ilmastoskeptikon käsikirjat suomeksi.

NIPCC:n ilmastoraportti

Ilmastofoorumi on kääntänyt myös riippumattoman NIPCC:n ilmastoraportin päättäjille suunnatun yhteenvedon suomeksi.

Ilmastoskeptikoiden ansiosta...

”Ilmastoskeptikoiden ansiosta…” on kampanjamme, jossa korostamme skeptisen näkemyksen myönteisiä saavutuksia.

Tieteellinen epävarmuus

Ilmastotiede on ainoa tieteenala, josta puhutaan julkisessa keskustelussa ja politiikassa jo selvitettynä asiana, ilman epävarmuuden häivääkään. Todellisuudessa ilmastotieteessä on useita vielä pitkälti tuntemattomia muuttujia, kuten pilvisyyden muutosten syyt ja seuraukset, valtamerten ilmiöt ja auringon lukuisat eri vaikutukset.

Epävarmuuksien ja virhemarginaalien mittakaava on samassa kokoluokassa havaitun ilmastonlämpenemisen kanssa, joten tieteellisen tiedon kehittyminen voi muuttaa kuvaamme ilmastonmuutoksesta vielä täydellisesti.

Ilmastoraporttien tieteellisissä osioissa näitä epävarmuuksia ei peitellä, mutta päättäjille suunnatuissa yhteenvedoissa ja politiikassa ne unohtuvat. Ilmastofoorumi haluaa muistuttaa, ettemme tunne vieläkään kaikkea ja että poliittisen päätöksenteon perustaminen yhden totuuden varaan on yhtä vaarallista kuin kaikkien munien laittaminen samaan koriin.

Sammakoita ja metsäluontoa Studia Generaliassa


Viime torstaina, siis 17.10., Studia Generalia -luennoille oli ilmoitettu aiheiksi ”Muuttuvat eliölajistot” ja ”Ilmastonmuutos ja metsäluonto”. Luennoijina olivat professorit Mar Cabeza ja Jouko Rikkinen. Tilaisuuden juonsi ekologian professori Ilkka Hanski, joka tähänastisista juontajista sujuvasanaisimpana nostatti odotuksia kuvailemalla ilmaston lämpenemisen merkkejä, mm. jäätiköiden kiihtyvää sulamista, Jäämeren jääpeitteen pienenemistä, merivesien lämpenemistä, happamoitumista ja pinnannousua sekä yleistyneitä sään ääri-ilmiöitä. Nyt on kysymys siitä, miten eläimet ja kasvit noihin ilmiöihin reagoivat tai sopeutuvat, vai pystyvätkö ne pysymään muutosten tahdissa. Hanskin mukaan tähän mennessä tapahtunut lämpeneminen, joka on vielä pientä verrattuna ennustettuun lämpenemiseen, on jo aiheuttanut hätkähdyttäviä muutoksia. No katsotaanpa, mitä Cabezalla ja Rikkisellä oli esittää näytöksi asiasta. Videon luennoista löydät täältä.
Mar Cabeza ja ilmastopropagandakuva kohta hukkuvasta jääkarhusta
Espanjalainen Mar Cabeza luennoi yleensä englanniksi, mutta nyt hän teki sen ensimmäistä kertaa suomeksi. Kielellisesti yritys epäilemättä oli tutkijalle melkoinen kynnys, mutta se ei ollut ollenkaan huono. Hyvin riitti kielitaito suomeksi pidettyyn luentoon. Siitä on pakko antaa hyvä arvosana muutenkin sympaattisesti esiintyneelle Cabezalle.
Cabeza esitti pelkistetysti ne keinot, joita eliölajeilla on ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Samalla tuli ainakin epäsuorasti esiin se monimutkaisten pakote- ja palautevaikutusten verkosto, joka tuohon muutokseen vaikuttaa. Kuten Cabeza totesi, lämpötilan muutos siis ei ole ollenkaan ainut lajien ja elinympäristön muutokseen vaikuttava tekijä.
Mutta luennoitsijan valitsemat esimerkit olivatkin sitten vähintään eriskummallisia. Ilmastonmuutoksen ja Greenpeacen asiaa koskevan kampanjan ikoniksi nostettu jääkarhu oli Cabezan ensimmäinen esimerkki. Cabeza todisteli jääkarhujen ja harmaakarhujen nykyisin risteytyvän ilmaston lämpenemisen seurauksena. No tuo risteytyminen on varmasti totta, mutta niin lienee tapahtunut jossain määrin aina siitä lähtien, kun jääkarhut vähitellen kehittyivät pohjoisimmista harmaakarhupopulaatioista muutamia satojatuhansia vuosia sitten – siis ei mitään uutta auringon alla. Populaatioina jääkarhut voivat muutenkin nykyisin paremmin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten johtuen voimaan astuneista metsästysrajoituksista. Jostain syystä Cabeza useimpien tutkijakollegoidensa lailla unohtaa systemaattisesti tämän mainitsemisen. Kuten myös sen, että ilmastollisesti pieni lämpeneminen ei ole jääkarhuille tai muillekaan pohjoisen lajeille uhka. Se todellinen uhka pohjoisessa jokseenkin kaikille lajeille lienee edelleen äärimmäinen kylmyys ja jääkarhujen tapauksessa keskimääräistä paksummaksi kasvava jää. Sanottakoon vielä suoraan, että tiedeluentoa ei pitäisi aloittaa poliittisiin tarkoituksiin manipuloidulla propagandakuvalla, ellei tutkimus käsittele poliittista propagandaa.

Cabezan muut esimerkit Madagaskarin matelijoiden leviämisestä vuoristoissa ylemmäksi ja Keski-Amerikan sammakoiden vähenemisestä olivat outoja ainakin ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen (AWG) valossa. En kumpaakaan ilmiötä sinänsä epäile, mutta niiden sidosta AGW:en kylläkin. Madagaskarin saaren lämpötila ei nimittäin ole sataan vuoteen noussut. Se on laskenut, kuten viereisestä saarta koskevasta CRUTEM4-lämpöaikasarjasta hyvin näkyy. Lämpötila on tietysti noussut vähän viimeisen 30 vuoden aikana, mutta enemmän koholla se oli 1910- ja 1920-luvuilla. Samankaltainen syklinen vaihtelu muuten näkyy myös kaikkien pohjoisten alueiden lämpötiloissa. Ehkä matelijat valuivat rinteillä alemmaksi vuosina 1930-1980? Keski-Amerikan sammakoiden vähenemisen syy taas on sieni-infektio, joka levisi tropiikkiin eläinkaupoista! Asia on dokumentoitu mm.  Jim  Steelen kirjassa Landscapes & Cycles: An Environmentalist’s Journey to Climate Skepticism (2013), jonka lukemista suosittelen vilpittömästi Mar Cabezalle.

Madagaskarin matelijoiden levinneisyysmuutoksien kanssa samankaltainen ilmiö koskee myös pohjoisen pallonpuoliskon hyönteisiä. Minulla on tästä omakohtaisiakin kokemuksia. Aloittelin nimittäin perhostenkeräystä 1960-luvulla jo 1930- ja 1940-luvuilla harrastuksen aloittaneiden opastuksella. Noilla minua 20 – 30 vuotta vanhemmilla harrastajilla oli kokoelmissaan runsaasti kotiseudultani kerättyjä neitoperhosia, amiraaleja ja jopa purjeperhosia, joita ei viileällä 1960-luvulla minun haaviini juurikaan jäänyt. Selitys taitaa olla keskilämpötilassa ja tuuliolosuhteissa, jotka varsinkin 1930-luvulla suosivat perinteisesti eteläisempien lajien leviämistä pohjoisemmaksi ja vastaavasti hävittivät ne täältä kylmempinä vuosikymmeninä. Nythän nuo lajit ovat taas palanneet viimeaikaisen lämpöhuipun myötä.
Cabezan esimerkit jättiläislajien sukupuutoista tuhansia vuosia sitten saattavat olla osittain ihmiskunnan ja osittain ilmaston syytä. Ilmastohan muuttui todella dramaattisesti 18000 – 8000 vuotta sitten, jolloin eräs Homo Sapiens -lajikin muutti lämpeneville pohjoisille leveyspiireille. Mutta AGW-ilmiöstä ei tuolloin ollut kysymys.
Cabezan erikoisaluetta ovat suojelualueet. Ilmastolliset uhkat niille perustuvat tietokonemallien hurjasti liioitteleviin lämpötilaennustuksiin ja niiden ”tuomiin” biotooppien siirtymiin. Minun tietämäni mukaan tuollaisista biotooppien siirtymisistä ei ole nähty ainakaan Pohjolassa merkkejä.
Jostain syystä Cabeza jätti mainitsematta ihmiskunnan selvimmät vaikutukset lajien esiintymiseen tai määriin. Ehkä se johtui siitä, että nuo muutokset liittyvät enimmäkseen maankäyttöön ja laidunnukseen? Joidenkin saamieni vihjeiden mukaan mm. porojen raju ylilaidunnus on yksi suurimmista Lapin luontoon vaikuttavista tekijöistä. Se on ilmiselvästi ihmiskunnan syytä.
Jouko Rikkinen ja muuttuva ympäristö globaalisti
Professori Jouko Rikkisen esitys sinänsä sujuva ja mukava esitys siitä, mitä luonnollinen ilmaston vaihtelu aiheuttaa luonnossa. Juuri mitään oleellista siinä ei ollut liittyen ihmiskunnan aiheuttamaksi väitettyyn ilmastonmuutokseen. Hän ei esittänyt juuri mitään AGW:stä johtuvia haittoja. Tietääkseni esimerkiksi havupuiden tai muiden puulajien leviämisestä tundralle tai pohjoiseen ei ole juuri merkkejä, jos sellainen edes olisi haitta. No yhdestä Rikkisen esittämästä kuvasta tietysti näkyi selvästi se, että monissa paikoissa kuivat aavikkoalueet – mm. Sahelissa ja Australiassa – ovat vihertymässä. Tuo asia taitaa mennä kuitenkin enemmän sille myönteiselle puolelle, jonka ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu on aiheuttanut? Minusta oli jotenkin erikoista, ettei Rikkinen tuonut tätä puolta asiasta ollenkaan esiin, vaikka sillä on valtava merkitys paitsi ihmiskunnan myös muiden eliölajien ravinnonsaannille. No kyllähän Rikkinen toki mainitsi perustuotannon lisääntymisen viime aikojen lämpenemisen seurauksena.
Olen yrittänyt etsiä tietoja niistä lajeista, jotka olisivat jo kuolleet tai juuri kuolemassa sukupuuttoon ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena, sillä aika-ajoinhan tuon kaltaista synkkää tulevaisuutta ennustetaan. Apua etsintään ei tullut sen paremmin Cabezalta kuin Rikkiseltä. Ainuttakaan lajia ei vielä ole löytynyt, mutta ehkä lukijat osaavat valaista etsijän polkua.
Molempien esitysten perusteella voisi sanoa, että kasveille ja eläimille ei näyttäisi olevan suurta uhkaa AGW:stä. Juontaja Ilkka Hanski ei tätä ole vielä tainnut oivaltaa, sillä eräänlainen AGW-uskonnollisuutta muistuttava vakaumus paistoi juonnosta läpi? Hanskin alkujuonnossa mainitsemaa äärisäiden yleistymistä kun ei edes IPCC ole tuoreimman raporttinsa mukaan luotettavasti havainnut. Luentojen päätteeksi kysymyksiä esittämään päässyt yleisö vaikutti vähemmän uskonnolliselta, enkä usko ilmastonmuutoksen torjuntatarpeella kampanjoivien Greenpeacen tai WWF:n saaneen sen joukosta uusia jäseniä. 
Mieleeni jäi kummittelemaan yksi vanhemman pragmaatikon esittämä yleisökysymys: ”Miten voitte erottaa eri muutoksia aiheuttavat syyt toisistaan (esim. ilmasto versus maankäyttö)?” No minä yritän tuohon rehellistä vastausta: ”Manipuloimalla raakadataa ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä tutkimusrahoituksellisista syistä.”
Studia Generalia -sarjan ensi torstain (24.10.) teemana on ” Maa, ilma, ihminen”. Silloin luentovuorossa ovat professori Markku Kulmala, joka puhuu aiheesta ”Pienhiukkaset ja ihminen” sekä professori Heikki Peltola aiheenaan ”Ilmastonmuutos ja terveys”.

Kun blogistilta loppuvat asialliset (tai asiattomat) jutut

Enpä saanut perjantai-illaksi aikaiseksi viikonloppulukemista. Oli liian monta juttua samanaikaisesti valmisteilla, eikä mikään ehtinyt julkaisukuntoon. Sunnuntaiksi on kuitenkin tulossa arviointi viimeisestä Studia Generaliasta, jossa biologit olivat pääroolissa. Maanantaiksi tai tiistaiksi saattaa jo ehtiä (ainakin jonkun) tajunnan räjäyttävä juttu ilmastonmuutoksen hyödyllisyydestä. Hmm… ehkä en siihen itsekään aivan usko, mutta voihan asioista keskustella. Katsotaanpa sitten.

Mutta välilukemiseksi tarjoan muutaman kaskun ilmastonmuutoksesta. Valitettavasti niitä löytyy aika vähän. Toistaiseksi varastossani on vain toiseen vastaavaan bloggaukseen oleva määrä. Jos lukijalla on tallessa hyviä ja jonkinlaista huumoria sisältäviä tarinoita aiheesta, otan niitä mielelläni vastaan. Väliä ei ole sillä, ovatko ne ns. skeptikkoleiristä tai IPCC:n lailla ilmastonmuutokseen uskovilta. Iskevät jutut menevät seuraaviin vastaaviin bloggauksiin läpi. Niitä voi kertoa joko kommenteissa, sivun oikeassa yläreunassa olevan yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostitse osoitteeseen mikko2007(at)hotmail.com.

Lätkämailakin löytyi lopulta Grönlannista?

 Kun olin lapsi, meillä oli kylmät ja lumiset talvet, pitkät ja kuraiset keväät, lämpimät ja aurinkoiset kesät sekä pimeät ja sateiset syksyt. Ilmastonmuutos on pilannut tuon kaiken. Nyt meillä on kylmät ja lumiset talvet, pitkät ja kuraiset keväät, lämpimät ja aurinkoiset kesät sekä pimeät ja sateiset syksyt.

Konsensussyyllinen?

Ilmaston lämpenemisen teoria edellyttää, että alailmakehän puoliväli lämpenee nopeimmin, mutta hiilidioksidi on muuttanut tuota asiaa. Se aiheuttaa ilmaston lämpenemisen sijaan ilmastonmuutosta  joka puolestaan johtuu siitä ilmakehästä puuttuvasta lämmöstä, joka vajosi huomaamatta meren pohjaan. Tuo puuttuva lämpö meren pohjassa on erityisen salaperäistä ainetta, koska se vaikuttaa sieltä suoraan eteerisesti ilmakehään aiheuttaen sään ääri-ilmiöitä. Tohtori Trenberth selittää seuraavalla oppitunnilla, miten me muutamme lyijyn kullaksi ja miten tunnistamme noidat.

Antikorrelaatiota hiilidioksidipitoisuudelle?

Ilmaston lämpeneminen määriteltiin ennen seuraavasti: ”Viidentoista vuoden ajalta mitattu voimakas lineaarinen lämpenemistrendi troposfäärin keskiosissa.” Sattuneesta syystä määritelmää on nyt muutettu seuraavaksi: ”Yhdistelmä sattumanvaraisia sääilmiöitä ja mittareiden ohi huomaamatta merten syvyyksiin sukeltavaa lämpöä.”

IPCC:n kurssi AR5:n julkaisuun?

Hiilidioksidi tappaa New Hampshiren hirviä niin nopeasti, että 50 yksilön populaatio vuonna 1950 on taantunut lähes 5000 yksilöön. 

NASAn raketti-insinööri kehuskeli, että maksaa kaksi miljardia, kun seitsemän astronauttia lähetetään sukkulalla maata kiertävälle radalle. Suomalainen veronmaksaja totesi, että maksaa saman verran kun laitetaan ympäristöministeri Ville Niinistö reittikoneella Brysseliin tapaamaan ilmastokomissaari Connie Hedegaardia.

Hyvää viikonloppua!

Miksi jää kuumentaa ilmastoaktivistin tunteet?

Pohjoinen kryosfääri 14.10. 2012 (vas) ja 14.10.2013 (oik)

Yksi ilmastonmuutosväittelyn kuuma aihe on ollut jäätiköiden ja merijään sulaminen. Tarkemmin sanottuna kysymys on siitä, näkyykö ihmisperäiseksi väitetty ilmaston lämpeneminen kiihtyvänä sulamisena, jolla voisi olla myöhemmin haitallisia vaikutuksia luonnolle tai ihmiskunnalle.

Me tiedämme, että jäätiköt ovat sulaneet melko laajassa mittakaavassa sitten edellisen jääkauden päättymisen. Se johtui siitä luonnollisesta syystä, että merten pintakerros ja ilmakehä lämpenivät huomattavasti. Pintailmakehän keskilämpötilan muutos oli suurin korkeimmilla pohjoisilla ja ja eteläisillä leveyspiireillä – jopa 10-15 astetta. Vaikka keskilämpötila on laskenut muutaman asteen verran noin 5000 – 9000 vuotta sitten vallinneesta lämpimimmästä vaiheesta, holoseenioptimista, olemme edelleen sellaisessa ilmastollisessa vaiheessa, jossa napa-alueiden tuntumassa vesi jäätyy ja sataa lunta, mutta kesäisin tuo lumi ja jää sulaa sitten kokonaan tai osaksi sulaa. Ja välillä sulaa myös edellisten vuosien aikana syntynyttä lunta ja jäätä.

Mikäli ilmastomme olisi stabiili, se jossain vaiheessa hakeutuisi sellaiseen tasapainotilaan, jossa tuo jäätyminen ja sulaminen olisi vuosittain tai ainakin vuosikymmenittäin yhtä suurta. Siis jäljelle jääneet jäätiköt ja merijään peittämät alueet sykkisivät vuodenaikojen mukaisesti mutta pysyisivät keskimäärin samankokoisina. Ilmastomme ja siihen vaikuttavat tekijät eivät kuitenkaan ole tuolla tavalla stabiileja. Ne huojuvat kaoottisen systeemin lailla tuon tasapainotilan molemmin puolin, ja siksi jään määrässäkin esiintyy huomattavaa vaihtelua, minkä loogisessa selvittämisessä on vielä paljon tutkittavaa.

Tiedämme monien vuoristojäätiköiden ajoittain vetäytyneen ja kasvaneen historiallisena aikana. Olen muutamista tapauksista kirjoittanutkin mm. täällä ja täällä. Alppien ja myös Fennoskandian jäätiköt lienevät olleet paljon nykyistä pienempiä Rooman valtakunnan aikaisen lämpökauden aikana ja sitä edeltäneinä keskimääräistä lämpimämpina kausina. Juuri muuten ei pystytä selittämään noiden uudelleen sulavien jäätiköiden alta löytyviä metsän pohjia kantoineen ja ihmisasutuksen jälkiä, joiden ajoitus kertoo niiden olevan muutaman tuhannen vuoden takaa.

Petermannin jäävirta elokuussa 2010 (yläkuva)
ja lokakuussa 2013 (alakuva)

Vuoristojäätiköt tai -jäävirrat vaihtelevat myös lyhyemmissä sykleissä. Vuonna 2010 kohistiin jopa USA:n senaattia myöten, kun Grönlannin luoteisosassa sijaitsevasta Petermannin jäätikön vuonon päällä kelluvasta päästä lohkesi yli 200 neliökilometrin kokoinen jääsaari. Julkisuudessa ja ilmastopoliittisista syistä tuo jäätikön poikiminen haluttiin kytkeä ilmaston lämpenemiseen ja Grönlannin jäätikön sulamiseen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä edes kohtalaisella varmuudella, oliko lohkeamisessa kyse yhdestä vaiheesta sellaisesta täysin normaalissa kierrossa, jota Petermannin jäätikkö on tehnyt jo tuhansia vuosia. Joka tapauksessa jäätikön kelluva suuosa on parista tuon jälkeenkin tapahtuneesta pienemmästä lohkeamisesta huolimatta taas kasvanut useilla kilometreillä. Vuoristojäätiköt valuvat painovoiman vaikutuksesta ihan luonnostaankin.


Himalajan jäätiköiden nopeasta sulamisesta kohistiin vuonna 2007, kun IPCC:n neljännessä arviointiraportissa kerrottiin niiden katoamisen kuivattavan jo lähivuosikymmeninä Aasian etelä- ja kaakkoisosien isot joet, joiden vedestä pari miljardin ihmisen hyvinvointi on riippuvainen. Tuo ”sulaminen” osoittautui täysin ihmisen aiheuttamaksi. Tarkemmin sanottuna kyse oli WWF:n propagandatempusta. Himalajankin jäätiköt ovat jäädynamiikan ja paikallisten säävaihtelujen mukaisesti joiltakin osiltaan kasvaneet ja toisilta osiltaan sulaneet koko holoseeniajan. Mutta totta tietysti on se, että sitten viime jääkauden kylmimmän vaiheen noin 20 000 vuotta sitten vuoristojäätiköt ja Grönlantikin ovat menettäneet paljon jäämassastaan. Se on osa luonnollista ja sykleittäin tapahtuvaa muutosta.

Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiden sulamisen ja ihmisperäisen ilmastonmuutoksen suhteesta kohistaan paljon. Keskeinen kysymys on tietysti se, miten ihmiskunta on vaikuttanut noiden alueiden lämpötilaan. Katsotaanpa nopeasti lämpötilahistoriaa.  Molempien isojen napajäätikköalueiden lämpötilat ovat käytännössä tasaisia – siis ei selvää trendiä viilenevään tai lämpenevään suuntaan. No hyvä on, Etelämantereella näkyy satelliittiajan mittauksissa huikea 0,026 asteen lämpeneminen per vuosikymmen ja Grönlannissa saman suuruinen viileneminen. Nuo taitavat hyvin mahtua mittausvirheiden ja -kohinan sisään, joten ainakaan lämpötiloissa ei näy ihmisen aiheuttamaa signaalia tai sormenjälkiä. Grönlannin lämpötilavaihtelusta ja sen vaikutuksista jäätikköön voit lukea lisää täältä (englanniksi).

Merijään laajuutta on pidetty jonkinlaisena ilmaston lämpenemisen kanarialintuna. Siis jos jää hupenee ennennäkemättömästi, katastrofi on edessä. Valitettavasti meillä on aika lyhyet historiatiedot molempien napa-alueiden merijäästä, sillä kattavaan havainnointiin on kyetty vasta satelliittimittauksin 1970-luvulta alkaen. Noista mittauksista tiedämme, että pohjoisessa merijään kesäinen laajuus on viime vuosikymmeninä vähentynyt, mutta etelässä se on kasvanut. Toisaalta historiallisista lähteistä tiedämme, että ainakin pohjoisessa merijään laajuuden vaihtelu on ollut syklisesti vaihtelevaa ennenkin, kuten yksi arktisen tutkimuksen pioneereista ja suurista nimistä, professori Nikolai Zubov, kirjallisesti todistaa.

Jääpeitteen mallinnukset pohjoisessa (ylä)
ja etelässä vuosina 850-2000.
Lähde Goosse et al. 2013

Ilmastotutkimuksessa painotetaan nykyisin voimakkaasti tietokoneavusteista mallintamista. Noihin mallinnuksiin perustuvat jokseenkin kaikki arviot niin ilmaston, jään kuin elävän luonnonkin muutoksista tulevaisuudessa. Katsotaanpa lopuksi, miten napa-alueiden merijään peitto on mallinnusten mukaan muuttunut. Viereisessä kuvassa on esitetty viisi merkittävintä mallinnusta merijään laajuudesta (poikkeama 21 vuoden liukuvana keskiarvona verrattuna vuosien 1850-1980 keskiarvoon) viime vuosituhannen aikana.

Oikeassa laidassa olevat punaiset nuolet osoittavat osoittavat todellisen jääpeitteen tilanteen nyt. Ne kertovat, että mallinnukset ovat olleet kyvyttömiä ennustamaan (taannehtivasti) kummankaan merijään nykyistä laajuutta edes osapuilleen. Ne ovat karkeasti yliarvioineet Jäämeren peitteen laajuutta ja aliarvioineet Etelämeren peitettä. Erikoisinta on kuitenkin se, että laajuusennätyksiä viime vuosina lyöneen etelän merijääpeitteen olisi pitänyt mallinnusten mukaan supistua pohjoista voimakkaammin AGW-ilmiön seurauksena. Tätä asiaa ja selkeää selitystä sille on vaikeaa saada ravisteltua AGW-paradigman kannattajilta ääneen ulos. Hyvin kuvaavaa on vaikkapa se, että Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo hiljattain ehdotti ilmastonmuutoksen mittariksi Jäämeren huvennutta peitettä, mutta virkeästi sirkuttava ja merijääpeitteenä paljon laajempi eteläinen merijää jää joka kerta vaille mainintoja. Sen ennätyskasvu vaietaan olemattomaksi.

Alestalon laitoksen ja monien muidenkin tahojen, joiden tutkimusrahoitus on pääosin riippuvaista CAGW-hysteriasta, ongelmana on se, että ilmakehän tai merien pintakerrosten lämpötilakehitys ei ole seurannut ilmastomallinnusten ennusteita. Itse asiassa todellisuus niiden osalta on jo karannut tai karkaamassa noiden mallinnusten luotettavuusrajojen ulkopuolelle. Siksi haetaan lähes epätoivoisesti lämpötilamittausten ulkopuolelta sellaisia merkkejä, jotka todistaisivat ennennäkemättömästä lämpenemisestä ja ihmiskunnan syyllisyydestä. Maapallon jääpeitteet tarjoavat tähän tietysti houkuttelevan mahdollisuuden, sillä jäällä on jääkausien välisenä aikana enemmän taipumusta hupenemiseen kuin kasvuun. Siksi jäätiköt ovat niin tärkeitä tuolle vuosittain satojen miljardien rahoitusta saavalle CAGW-tutkimukselle ja -teollisuudelle. Tämä selittää myös sen, miksi et lue valtamediasta juuri koskaan kasvavista jäätikköalueista tai tänä vuonna satelliittimittaushistorian suurimman kasvupyrähdyksen tehneestä arktisesta merijäästä.

Siksi myös kuulet pahimmat ulvahdukset ja saat vastaasi ankarimmat hyökkäykset, jos edes varovaisesti nostat esiin kryosfäärin luonnollisen vaihtelun, joka voi hyvin selittää asian pääosin ilman ihmiskunnan sormenjälkiä. Jään hupenemisen selittäminen ilman ihmiskunnan syyllisyyttä vastaa jumalan rangaistuksen kieltämistä uskonnossa. Se saa ilmastotutkijan kuumenemaan kuin muiden maksamilla anerahoilla eläneet katoliset kardinaalit uskonpuhdistuksen aikoina.

Työtapaturmia

Virpi Kauko ei luovuta. Hän pitää edelleen kiinni näkemyksestään, että “maapallo on valitettavasti lämmennyt tälläkin vuosituhannella”. Toisaalta hän hyväksyy myös Naturen tutkimuksen, jonka johdanto sisältää täydellisen vastakohdan:  maapallon lämpötila “ei ole noussut 21. vuosisadalla”. Vihreässä tieteessä on ehkä ihan normaalia, että asiat voivat samalla sekä lämmetä merkittävästi että olla lämpenemättä. Tai ehkä tämäkin on jonkinlainen […]

Share This