Ilmastofoorumi – ihmisen ja ympäristön puolesta

Ilmastofoorumi ry on perustettu vuonna 2007 pitämään ihmisen ja ympäristön puolta ilmastonmuutosta ja sen vastaisia toimia koskevassa keskustelussa. Mielestämme ilmastokeskustelussa ei riittävästi huomioida ilmastotieteen epävarmuuksia eikä varsinkaan ilmastopolitiikan kielteisiä ja haitallisia vaikutuksia, kustannuksista puhumattakaan.

Ilmastopolitiikan haitalliset seuraukset

Yksi yleisimmistä argumenteista hiilidioksidipäästöjen rajoittamisen puolesta on varmaankin se, että niin kannattaa tehdä varmuuden vuoksi, vaikka ne päästöt eivät lämmittäisikään ilmastoa. Oletus tässä on se, että hiilidioksidin tuotantoa voidaan vähentää mitättömin kustannuksin, kuten ympäristöväki haluaakin meille uskotella. Asia ei kuitenkaan ole näin.

Tule mukaan

Jos sinustakin tuntuu siltä, että julkinen ilmastokeskustelu tai ilmastopolitiikka menevät väärään suuntaan, niin liity Ilmastofoorumi ry:n jäseneksi! Olemme Suomen ainoa järjestäytynyt ilmastokriittinen ääni, ja se ääni kaipaa sinuakin mukaan. Vain riittävän suurella joukolla voimme vaikuttaa.

Skeptikon käsikirja

Olemme kääntäneet australialaisen Joanne Novan tekemät ilmastoskeptikon käsikirjat suomeksi.

NIPCC:n ilmastoraportti

Ilmastofoorumi on kääntänyt myös riippumattoman NIPCC:n ilmastoraportin päättäjille suunnatun yhteenvedon suomeksi.

Ilmastoskeptikoiden ansiosta...

”Ilmastoskeptikoiden ansiosta…” on kampanjamme, jossa korostamme skeptisen näkemyksen myönteisiä saavutuksia.

Eduskuntavaalit 2019

Vaikka lähes kaikki eduskuntapuolueet vannovat ilmastopolitiikan nimiin, toki kukin omilla painotuksillaan, niin eduskuntavaaleissa on silti myös joitakin ilmastoskeptisiä tai ilmastorealistisia ehdokkaita. Tutustu heihin ja tee oma valintasi!

Tieteellinen epävarmuus

Ilmastotiede on ainoa tieteenala, josta puhutaan julkisessa keskustelussa ja politiikassa jo selvitettynä asiana, ilman epävarmuuden häivääkään. Todellisuudessa ilmastotieteessä on useita vielä pitkälti tuntemattomia muuttujia, kuten pilvisyyden muutosten syyt ja seuraukset, valtamerten ilmiöt ja auringon lukuisat eri vaikutukset.

Epävarmuuksien ja virhemarginaalien mittakaava on samassa kokoluokassa havaitun ilmastonlämpenemisen kanssa, joten tieteellisen tiedon kehittyminen voi muuttaa kuvaamme ilmastonmuutoksesta vielä täydellisesti.

Ilmastoraporttien tieteellisissä osioissa näitä epävarmuuksia ei peitellä, mutta päättäjille suunnatuissa yhteenvedoissa ja politiikassa ne unohtuvat. Ilmastofoorumi haluaa muistuttaa, ettemme tunne vieläkään kaikkea ja että poliittisen päätöksenteon perustaminen yhden totuuden varaan on yhtä vaarallista kuin kaikkien munien laittaminen samaan koriin.

IPCC AR5: “älkää kertoko lämpenemisen hidastumisesta”

Associated Press on saanut lisätietoa IPCC:n AR5-raportin valmistelusta. Menossa on viimeinen vaihe, jossa poliitikot ja virkamiehet antavat lopullisen muodon raportin tieteelliselle sisällölle. Samalla PR-firmat selittävät yksityiskohtia tiedemiehille. Tällä kertaa erityistä huolta on aiheuttanut “the pause”, lämpenemisen taukoaminen. Osa tutkijoista on jostain syystä halunnut ilmastoraporttiin havaintotietoa ilmaston kehityksestä parin viime vuosikymmenen osalta. Saksan edustajan mielestä se […]

Tiede ei anna varmoja vastauksia

Vieraskirjoitus by Antero Järvinen

Tiedeihmiset tasapainoilevat kahden maailman välissä. He tekevät päätelmiä mallista (idea, teoria) todellisuuteen ja todellisuudesta malliin. Tämä aristoteelinen ratkaisumenetelmä on osa jokapäiväistä kokemusmaailmaamme ja ehkä sisään rakennettuna aivoissamme. Mallin ja tiedon jatkuva, kriittinen ja luova vuoropuhelu on tiedeihmisten tapa analysoida ongelmia. Menetelmä ei aina johda oikeaan lopputulokseen, mutta se takaa virheiden huomaamisen.

Mikä on totuus? Sitä ei ole. Totuutta lähestytään, kun malli vastaa havaintoja. Virhetekijöiden vuoksi mallin ja havaintojen vastaavuus on usein epätäydellistä. Biologi Richard Levins ilmaisi asian elegantisti 1966: ”Totuutemme on toisistaan riippumattomien valheiden leikkauspiste.” Samana vuonna toinen tieteen suurmies, fyysikko Richard Feynman, sanoi opettajille pitämässään esitelmässä: ”Tiede perustuu vakaumukseen asiantuntijoiden tietämättömyydestä.”

Levins’in ja Feynman’in viisaat sanat unohtuivat nopeasti. Ensimmäisen Maan päivän aattona 1970 ilmaston kylmenemistä ja pidettiin pahimpana ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavana vaarana: “Maailma on viilentynyt nopeasti 20 vuoden ajan. Jos suunta jatkuu, 1990 on noin neljä astetta ja 2000 noin 11 astetta kylmempää kuin nyt. Tämä on noin kaksi kertaa enemmän kuin tarvitaan jääkauteen.”

Time-lehden kannet 30 vuoden haarukassa

Aikuisia peloteltiin ruuan ja polttoaineiden loppumisella, lapsia jääkausikirjoilla. Koululaisia opetettiin varautumaan siihen, että esimerkiksi New Yorkissa eläisi jääkarhuja. Tiedeyhteisö oli lähes yksimielinen uuden jääkauden tulosta. Uhan torjumiseksi suunniteltiin jään sulattamista pudottamalla Pohjoisnavalle kymmenen atomipommia. Skeptikoiksi nimiteltiin henkilöitä, jotka suhtautuivat kylmenemisuhkaan epäilevästi. Parissa vuosikymmenessä usko ilmaston kylmenemiseen viileni luonnostaan, mikä sai tiedeyhteisön lämpenemään ilmaston lämpenemiselle.

Vaikka tiede on edistynyt huimasti viimeisten vuosikymmenien aikana, tulevaisuutta (lämpimämpää vai kylmempää?) saati siihen johtavia syitä (luonnon vai ihmisen syy?) ei osata edelleenkään ennustaa luotettavasti. Oletukset tulevaisuudesta perustuvat menneisyyteen ja nykyhetkeen. Sadan vuoden skenaariot ovat futurologiaa. Jos malli ennustaa, että maailma tuhoutuu sadan vuoden päästä, on todennäköistä, että malli itse tuhoutuu 25 vuoden päästä.

Tieteessä on kolme pääperiaateetta:

  1. Seuraa tosiasioita mihin ikinä ne vievätkään, 
  2. välty lumoutumasta teorian kauneudesta, ja
  3. pyri kumoamaan se kaikin keinoin.

Ihannemaailmassa tiedeihmiset seuraavat todisteita eivätkä kulje niiden edellä. Ennakko-odotukset toivotuista tuloksista ja tiedeyhteisön hyväksynnän tavoittelu ovat jatkuvia uhkia objektiivisuudelle. Negatiiviset tulokset, jotka eivät osoita trendejä tai eroja, ovat tieteen edistymisen ja totuuteen pyrkimisen kannalta yhtä tärkeitä kuin positiiviset tulokset.

Tiede tarvitsee toisinajattelijoita. Kun he ovat väärässä, he pitävät meidät varpaillaan. Kun he ovat oikeassa, he ovat ainoat, jotka kantavat totuuden lyhtyä pimeydessä.

Hyvä tiede kestää kritiikin ja epäilyn, se tarvitsee niitä. Kun toinen osapuoli yrittää hiljentää toisen, tieteelliset erehdykset yleistyvät. Eriävän mielipiteen esittäminen johtaa helposti tiedekiusaamiseen.

Kirjoittaja työnsä parissa

Aikoinaan 99.99 prosenttia tiedeyhteisöstä oli sitä mieltä, että aurinko kiertää maata, ja että Einstein on väärässä. Vaikka mallien antamat ennusteet ovat epävarmoja, joskus jokin uhka koetaan niin suureksi, että katsotaan tarpeelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin. Riskinä on tuhlata voimavaroja olemattoman ongelman ratkaisemiseen keinoilla, jotka eivät toimi.

Jos luonnonmuutos on luonnollinen, ihmisen yritykset puuttua siihen voivat johtaa entistä pahempaan sotkuun. Suurimman riskin tiede ottaa politisoitumalla, kannattamalla jotakin ideologiaa. Tiede kuolee, kun se tekee todisteista kompromisseja, päätyy konsensukseen ja välttelee kritiikkiä.

Luontoäiti on lopullinen tuomari. Tiedeihmisten on nöyrästi etsittävä hänen jättämiään johtolankoja.
________________________________________________________________________________
Kirjoittaja on professori ja Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman johtaja.
Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 17.9.2013.

Varo ilmastonmuutosta epäileviä videoita!

Innsbruckin yliopiston sosiaalipsykologian professori, Tobias Greitemeyer, altisti muutamia satoja opiskelijoita ilmastonmuutosta käsitteleville videoille. Osa videoista käsitteli ns. konsensuskäsitystä ilmastonmuutoksesta kriittisesti, osa neutraalisti ja osa myönteisesti. Tutkimuksen tulos oli se, että kriittisesti nykyistä ilmastoparadigmaa käsittelevät videot vaikuttivat voimakkaimmin saaden eniten aikaan muutoksia katsojien asenteissa. Neutraalit ja ilmastonmuutosta myötäilevät videot eivät saaneet aikaan vastaavaa muutosta. No, tästäpä professori Greitemeyer sai hyvän otsikon tutkimusraportilleen. Olen suomentanut tuon otsikon tämän blogikirjoituksen otsikoksi.

Greitemeyerin tutkimusta on tietenkin kritisoitu monesta näkökulmasta. En tuohon kritiikkiin tai tutkimukseen muutenkaan kummemmin halua puuttua, sillä tällaisen lähes koko elämän kokeneen inhorealistin on vaikeaa innostua yleensäkään sosiaalipsykologiasta. Siitä huolimatta kokemukseni lähipiiristä ovat samansuuntaisia Greitmeyerin tulosten kanssa.

No miksi ilmastoparadigmaan skeptisesti suhtautuvat videot ovat tehokkaampia kuin sitä myötäilevät videot? Greitemeyeriltä jää asian pohdinta tältä osin keskeneräiseksi. En minäkään osaa asiaa varmaksi analysoida. Johtuisiko se siitä, että skeptikkoleirin videoissa pureudutaan asioihin syvällisemmin? Vai iskevätkö ne rajummin niihin asenteisiin, joita ihmisillä ymmärrettävästi on pitkään jatkuneen ilmastopropagandan seurauksena?

Minä huomasin tämän tutkimuksen GWPF:n sivulta. Tunnustan vähän nolona, että en ole itse katsonut ainuttakaan Greitemeyerin tutkimuksessa mainittua videota, vaikka olen luullut olevani aika hyvin perillä siitä, mitä ilmastonmuutoskeskustelussa maailmalla tapahtuu. Ehkä pitää seurata myös videomaailmaa aiempaa tarkemmin.

Alla on linkit kahteen videoon, jotka ovat muuttaneet ainakin paikallisesti poliittista ilmastokeskustelua. Molemmat nimittäin olivat kohtalaisen merkittävässä asemassa Australian äskettäisissä parlamenttivaalien kampanjoissa ja nimenomaan voittajan puolella, vaikka voittanut koalitio ei niitä ollut tilannut.

Osallistuin itse tänä vuonna pienellä rahasummalla ensimmäisen videon teon tukeen. Tuo Topher Fieldin tuottama, ohjaama ja isännöimä video väittää ilmastonmuutokseen sopeutumisen olevan 50 kertaa halvempaa verrattuna ilmastonmuutoksen torjuntaan. En itse allekirjoita Topherin väitettä, sillä se perustuu pääosin IPCC:n kovin poliittisen prosessin värittämiin tietoihin, joihin suhtaudun aika skeptisesti. Mutta kyllä Topherin vajaat 10 minuuttia kestävä esitys on silti katsomisen arvoinen.

Toinen video on Greitemeyerin tutkimuksen pahis. Se on pitkä (73 min), joten aikaa katsomiseen on syytä varata vaikkapa viikonlopusta. Katsoin tänään tuon videon kahteen kertaan – siis ensimmäisen ja toisen kerran. Mielestäni se on erittäin hyvin tehty, enkä siitä merkittäviä asiavirheitä löytänyt. Oikeastaan ainoa asia, mitä jäin sen katsomisen jälkeen ihmettelemään, on se, miksi sitä ei ole esitetty Ylen kanavilla. Toisaalta Australian vaalitulos huomioiden ymmärrän, miksi nykyiset hallituspuolueet ja raivokkaasti ilmastonmuutosta Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten aikana torjunut Keskustakaan eivät halua ko. videolle näkyvyyttä.

Tässäpä nuo vaaralliset videot ova, mutta varoitan vielä: Älä katso, jos et halua kohdata reaalimaailmaa!

Ennen toisen videon katsomista annan pienen vinkin. Lauantaina Ilmastorealismissa on mielenkiintoinen vieraskirjoitus tieteen ja luonnon suhteesta. Stay tuned!

Opastusta tulevan ilmastoraportin ymmärtämiseksi


Tuleeko tästä kuvasta IPCC:n uusi ikoni?
Hallitusten välinen ilmastopaneeli, IPCC, julkaissee ensi viikon perjantaina (27.9.2013) Tukholmassa viidennen arviointiraporttinsa 2000-sivuisen ensimmäisen osan, joka keskittyy ilmaston ja sen muutoksen tutkimukselliseen perustaan. Sen kanssa julkaistaan noin 30-sivuinen poliitikoille tarkoitettu yhdistelmä, joka kerännee ainakin aluksi pääosan mediahuomiosta. Tuohon yhdistelmään saattaa vielä tulla ensi viikolla joitakin muutoksia, sillä ensi viikon alussa IPCC:n rahoittajavaltioiden edustajat ja muutaman kymmenen keskeisen kirjoittajan joukko kokoontuu pohtimaan yhdistelmän poliittisia sanakäänteitä.

Viidennen arviointiraportin eri vaiheissa olleita luonnoksia on vuodettu julkisuuteen jo vuoden ajan. Osa vuodoista lienee ollut tarkoituksellisia. Niiden tarkoituksena on ehkä ollut testata median ja poliittisten liikkeiden reaktioita asioihin, jotka ainakin joidenkin mielestä ovat IPCC:n ajaman ilmastoparadigman kannalta kiusallisia. Pari viikkoa sitten viimeisin vuoto, joka suunnattiin IPCC:n ystävällismielisiksi olettamille mediataloille, päätyi kaiketi vahingossa myös brittiläiselle Daily Mail -lehdelle, jota voisi pitää vähintäänkin kriittisenä IPCC:n viestinnälle. Daily Mailin toimittaja David Rose teki asiasta jutun, joka on herättänyt runsaasti kiinnostusta ilmastoasioita seuraavassa blogosfäärissä. Seuraavat kappaleet perustuvat Rosen 14.9. julkaistuun artikkeliin.

Olen aiemmin kirjoittanut IPCC:n oudosta varmuudesta ihmisperäiseenilmastonmuutokseen, joten en lähde sen kirjoituksen asioita toistamaan tässä. Muistutan lukijaa kuitenkin noista mantroista – mm. ”Science is settled” – ja aiempien raporttien hurjista varmuuksista, jotka mielestäni saavat melkoisen kolauksen uusimman raportin myötä.

Olen muotoillut seuraavat kappaleet katekismuksen tapaan IPCC:n lausunnoiksi ja selvällä suomenkielellä ilmaistuksi selitykseksi, mitä se tarkoittaa.

Mitä IPCC sanoo: ‘The rate of warming since 1951 [has been] 0.12C per decade.’

Mitä se tarkoittaa: Vuonna 2007 julkaistussa neljännessä arviointiraportissa alailmakehän lämpenemisvauhdiksi kerrottiin 0,2 astetta vuosikymmenessä. Pitkään jatkuneen lämpenemättömyyden jälkeen keskimääräinenkin lämpenemisvauhti sitten vuoden 1951 tietysti hidastuu. Nyt tuo vauhti on siis vain puolet kuuden vuoden takaisesta ja reilusti alle kaikkien edellisten arviointiraporttien lämpenemisennusteiden alarajojen. Suurella varmuudella aiemmin julistettu lämpenemisvauhti joutaa siis roskikseen.

Jonkinlaiseksi ongelmaksi saattaa muodostua se, että tämä uusi lämpenemisvauhti ei nostaisi lämpötilaa yli vaaralliseksi määritellyn kahden asteen ainakaan tällä vuosisadalla. Paniikinomaisille ratkaisuille lämpenemisen torjumiseksi ei tältä osin ole empiiristä perustaa.

 Mitä IPCC sanoo: ‘Surface temperature reconstructions show multi-decadal intervals during the Medieval Climate Anomaly  (950-1250) that were in some regions as warm as in the late 20th Century.’

Mitä se tarkoittaa: IPCC on palaamassa 1990-luvun alkupuolen tulkintoihinsa ilmastohistoriassa. Tuolloinhan vielä oli olemassa paleoklimatologisten tutkimusten pääosan kertoma keskiajan lämpökausi. Kolmannessa ja neljännessä arviointiraportissaan IPCC yritti tuota nykyisen kaltaista lämmintä jaksoa siivota pois, sillä se ei sopinut hypoteesiin ihmisen syyllisyydestä lämpenemiseen, eivätkä tietokonemallinnukset sitä pystyneet simuloimaan hiilidioksidipakotteella. Tämän perusteella viime vuosina varmana totuutena julistettu tieto siitä, että nykyiset lämpötilat ovat jotain ennennäkemätöntä viimeisen 1300 vuoden aikana, on hyvin kyseenalainen.


Mitä IPCC sanoo: ‘Models do not generally reproduce the observed reduction in surface warming trend over the last 10 – 15 years.’

Mitä se tarkoittaa: IPCC siis myöntää sen, että ilmasto ei ole lämmennyt 10-15 vuoteen sekä sen, että ilmastomallinnukset eivät tätä osanneet ennustaa. Tosin kovin vähätellen tuo tunnustus tehdään, sillä tosiasiassa viime vuosina ilmasto on jo hienoisesti viilentynyt. Vähätteleviin sanoihin on tietysti painavat syynsä. Nimittäin nuo kymmenet lämpenemistä osoittavat tietokonemallinnukset ovat IPCC:n keskeisin todiste ihmisperäisen lämpenemisen suuruudesta ja vaarallisuudesta.  Kyllähän tämä syö rajusti mallinnusten todistusvoimaa poliitikkojen ja myös suuren yleisön silmissä.

Mitä IPCC sanoo: ‘There is medium confidence that this difference between models and observations is to a substantial degree caused by unpredictable climate variability, with possible contributions from inadequacies in the solar, volcanic, and aerosol forcings used by the models and, in some models, from too strong a response to increasing greenhouse-gas forcing.’

Mitä se tarkoittaa: IPCC tunnustaa, että mallinnusten ja reaalimaailmasta mitattujen ilmastoparametrien välillä on (tosiasiassa valtavia) eroja. Mallit siis eivät pystyneet ennustamaan tulevaa edes parin ensimmäisen vuosikymmenen osalta. Moni varmaan kysyy, miten hyviä nuo mallinnukset ovat ilmasto-, energia-, liikenne- ja yhdyskuntapolitiikan pohjana koskien seuraavia vuosikymmeniä ja vuosisadan loppupuolta.

Mallinnusten uskottavuutta syö lisää se, että IPCC ei tunnu tietävän edes syitä eroihin. Syyksi ehdotetaan ennustamatonta ilmaston vaihtelua, ja malleissa olevia puutteita auringon, tulivuoritoiminnan ja ilmakehän pienhiukkasten vaikutuksen huomioimiseksi. Viimeisessä sivulauseessa ja kovin vaatimattomasti tunnustetaan, että joissakin tietokonemalleissa kasvihuonekaasujen pakotetta liioitellaan. Sana ”joissakin” tai siis ”some” tuossa IPCC:n tekstissä lienee anglosaksista keskustelukulttuuria. Suomeksi asia sanottaisiin ”joka perkeleen” tai sinnepäin.

Mitä IPCC sanoo: ‘Climate models now include more cloud and aerosol processes, but there remains low confidence in the representation and quantification of these processes in models.’

Mitä se tarkoittaa: No niin, siis myönnetään, että ilmastomallit eivät pysty kunnolla simuloimaan pilviä, sumua, savua ja muita pienhiukkasia, jotka kuitenkin ovat aivan keskeisiä ilmakehän fyysisten ominaisuuksien määrittäjiä.

Mitä IPCC sanoo: ‘Most models simulate a small decreasing trend in Antarctic sea ice extent, in contrast  to the small increasing trend in observations… There is low confidence in the scientific understanding of the small observed increase in Antarctic sea ice extent.’

Mitä se tarkoittaa: Ilmastomallit ovat siis kertoneet, että lämpenevässä maailmassa Etelämantereen ympärillä olevan merijään pinta-ala supistuisi. Tosiasiassahan lämpötilat eivät tuolla alueella ole nousseet yli 40 vuoteen, ja merijään laajuus on tasaisen varmasti etelässä kasvanut. IPCC kertoo, että heillä ei ole aavistustakaan, miksi näin on.

Mitä IPCC sanoo: ‘ECS is likely in the range 1.5C to 4.5C… The lower limit of the assessed likely range is thus less than the 2C in the [2007 report], reflecting the evidence from new studies.’

Mitä se tarkoittaa: ECS – siis ilmastoherkkyyden tasapainotila – on arvio siitä, kuinka paljon ilmasto lämpenisi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa. Mitä suurempi tuo arvo on, sitä isompia muutoksia sillä olisi ilmastoon ja sen myötä kaikkeen elämään. IPCC on nyt ensimmäistä kertaa laskenut tuon arvon alarajaa, sillä yhä useampi tutkimus on antanut ECS:lle aiempaa alhaisempia tuloksia.

IPCC:n todellinen ongelma taitaa olla tässä kuvassa?

Ilmastollisten maailmanpelastustalkoiden tarvetta tämä pienen tuntuinen muutos ei ilmastotutkimuksellisen logiikan ja konsensuksen mukaan vielä poista. Mutta kun tiedämme, että ECS on määritetty pääosin ilmastomallinnusten avulla – siis noilla katastrofaalisen väärässä olevilla tietokonemalleilla – jää syvä epäilys kytemään myös uusia arvoja kohtaan.

Nopeallakin tarkastelulla siis selvisi, että aika moni keskeinen asia on muuttumassa verrattuna aiempiin raportteihin. Se kuulostaa kovin oudolta, sillä ilmastotiedehän on jo aiempien raporttien kohdalla todistanut enemmän politiikkaan kuin tiedemaailmaan kuuluvalla konsensushypetyksellä, että ilmastoparadigmassa kaikki on selvää ja varmaa. Eipä ollutkaan. Minun mielestäni selvältä näyttää vain se, että epäluottamus tuohon varmuuteen tulee merkittävästi kasvamaan, ja se tulee varmasti muuttamaan myös poliittista ilmastokeskustelua. Jos tähän yhdistyvät taloudellisen laman ja lämpenemättömyyden jatkuminen vielä muutaman seuraavan vuoden ajan, saattavat niin IPCC:n tulevaisuus kuin isohkoksi paisuneen ilmastoasiantuntijajoukon työpaikat olla vaarassa. Jo nyt kuuluu ääniä tuon organisaation lopettamiseksi.