Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Ilmastofoorumi – ihmisen ja ympäristön puolesta

Ilmastofoorumi ry on perustettu vuonna 2007 pitämään ihmisen ja ympäristön puolta ilmastonmuutosta ja sen vastaisia toimia koskevassa keskustelussa. Mielestämme ilmastokeskustelussa ei riittävästi huomioida ilmastotieteen epävarmuuksia eikä varsinkaan ilmastopolitiikan kielteisiä ja haitallisia vaikutuksia, kustannuksista puhumattakaan.

Ilmastopolitiikan haitalliset seuraukset

Yksi yleisimmistä argumenteista hiilidioksidipäästöjen rajoittamisen puolesta on varmaankin se, että niin kannattaa tehdä varmuuden vuoksi, vaikka ne päästöt eivät lämmittäisikään ilmastoa. Oletus tässä on se, että hiilidioksidin tuotantoa voidaan vähentää mitättömin kustannuksin, kuten ympäristöväki haluaakin meille uskotella. Asia ei kuitenkaan ole näin.

Lue lisää ilmastopolitiikan seurauksista

Tule mukaan

Jos sinustakin tuntuu siltä, että julkinen ilmastokeskustelu tai ilmastopolitiikka menevät väärään suuntaan, niin liity Ilmastofoorumi ry:n jäseneksi! Olemme Suomen ainoa järjestäytynyt ilmastokriittinen ääni, ja se ääni kaipaa sinuakin mukaan. Vain riittävän suurella joukolla voimme vaikuttaa.

Liity jäseneksi

Lahjoita Ilmastofoorumille

Jos yhdistystoiminta ei ole sinun juttusi tai olet jo jäsen, niin voit tukea toimintaamme taloudellisesti tekemällä lahjoituksen. Yhdistyksellä on rahankeräyslupa. Lue lisää miksi ja miten tehdä lahjoitus Ilmastofoorumille.

Tee lahjoitus tästä

Skeptikon käsikirja

Olemme kääntäneet australialaisen Joanne Novan tekemät ilmastoskeptikon käsikirjat suomeksi.

Lataa käsikirjat

NIPCC:n ilmastoraportti

Ilmastofoorumi on kääntänyt myös riippumattoman NIPCC:n ilmastoraportin päättäjille suunnatun yhteenvedon suomeksi.

Lataa raportti

Ilmastoskeptikoiden ansiosta...

”Ilmastoskeptikoiden ansiosta…” on kampanjamme, jossa korostamme skeptisen näkemyksen myönteisiä saavutuksia.

Lue lisää

Tieteellinen epävarmuus

Ilmastotiede on ainoa tieteenala, josta puhutaan julkisessa keskustelussa ja politiikassa jo selvitettynä asiana, ilman epävarmuuden häivääkään. Todellisuudessa ilmastotieteessä on useita vielä pitkälti tuntemattomia muuttujia, kuten pilvisyyden muutosten syyt ja seuraukset, valtamerten ilmiöt ja auringon lukuisat eri vaikutukset.

Epävarmuuksien ja virhemarginaalien mittakaava on samassa kokoluokassa havaitun ilmastonlämpenemisen kanssa, joten tieteellisen tiedon kehittyminen voi muuttaa kuvaamme ilmastonmuutoksesta vielä täydellisesti.

Ilmastoraporttien tieteellisissä osioissa näitä epävarmuuksia ei peitellä, mutta päättäjille suunnatuissa yhteenvedoissa ja politiikassa ne unohtuvat. Ilmastofoorumi haluaa muistuttaa, ettemme tunne vieläkään kaikkea ja että poliittisen päätöksenteon perustaminen yhden totuuden varaan on yhtä vaarallista kuin kaikkien munien laittaminen samaan koriin.

Ilmastotiede
Ilmastomallien virheet
Yleiset harhaluulot

MOT: Väärää voimapolitiikkaa – vai tuliko mitään tutkituksi?

Yleisradion TV1-kanavalla esitetyn MOT-ohjelman nimi on lyhenne sanoista ”mikä oli tutkittava”. Tuon fraasin mukaisesti toimitus lähti tutkimaan Suomen energiapolitiikkaa teemalla ”Meillä ei ole tähän nykymaailmantilanteeseen sopivaa energiapolitiikkaa.” Jos tuon Areenassa vielä vajaan kuukauden nähtävillä olevan ohjelman sanoma pitäisi pelkistää muutamaan virkkeeseen, se olisi seuraava: Suomi ei investoi tuuli- ja aurinkovoimaan, kuten verrokkimaat. Siksi maamme teollisuus menettää valtavat liiketoimintamahdollisuudet maailmanmarkkinoilla. Tilanteesta on syyttäminen nykyistä ydinvoimaan luottavaa energiapolitiikkaamme, jota suunniteltaessa ei ole kuunneltu haastateltuja professoreita.

Arvioin ohjelmaa nyt hieman aiemmasta poikkeavalla tavalla seuraavien välikysymysten avulla: Mitä piti tutkia ja mitä tutkittiin? Keitä piti kuulla asiantuntijoina ja keitä kuultiin? Mitä olisi pitänyt kertoa ja mitä kerrottiin? Mitä jätettiin kertomatta?

Mitä piti tutkia ja mitä tutkittiin?

Ymmärrän, että puolen tunnin ohjelmaan ei saa mahtumaan kaikkea energiapolitiikastamme ja -järjestelmistämme. Minun mielestäni relevantteja asioita olisivat olleet vaikkapa
1.  Energian hinta suurkuluttajille ja kotitalouksille.
2. Energian saatavuus ja saatavuuden luotettavuus.
3. Energian tuotannon ja käytön tehokkuus.
4. Energian kotimaisuusaste.
5. Energiatuotannon vaikutus ympäristöön.

”Väärän” energiapolitiikan syntipukki 1

6. Em. tekijöiden vaikutus elinkeinoelämän kilpailukykyyn ja laajemminkin kansantalouteen.

Lyhyesti sanottuna mitään noista asioista ei tutkittu. Muutamia niistä hutkittiin löysillä haastattelupätkillä ja perustelematta muuten kuin oletettuun auktoriteettiin vetoamalla. Jos jotain tutkittiin – ja tuo sana on valitettavasti aivan liian juhlava tähän yhteyteen – se oli neljän professorin paha mieli siitä, että heidän näkemyksiään ei ole otettu vakavasti sen paremmin energiateollisuuden, virkamiesten kuin poliitikkojenkaan keskuudessa.

Keitä piti kuulla asiantuntijoina ja keitä kuultiin?

Näin energia-alan ulkopuolisena seuraajana hakisin energiatuotannon asiantuntijoita sähkö- ja sähkövoimatekniikan, säätötekniikan ja voimalaitostekniikan osaamisen sekä energia-alalla toimivien tuotanto-, jakelu- ja myyntiyhtiöiden strategisen johtamisen parista. Näitä henkilöitä löytyy vaikkapa Teollisuuden Voimasta, Fortumilta, Pohjolan Voimasta, Heleniltä, Finngridiltä, ABB:lta, Nesteeltä, STUK:sta, teknillisten korkeakoulujen energiatekniikoiden laitoksilta. MOT ei ollut löytänyt haastateltavaksi ainuttakaan em. aloilla toimivaa.
Puhtaat paperit Huttuselle selkeistä sanoista

Energiapolitiikan asiantuntijoita kuvittelisin löytyvän sektoriin perehtyneistä johtavista virkamiehistä, poliitikoista ja näiden kanssa toimivista sekä tuotantoa että kulutusta edustavista etujärjestöistä. Ohjelman sivuroolissa sentään oli näitä kaksi: Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen sekä Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.

Pääosassa olivat neljä professoria – yksi valtiotieteilijä ja kolme kauppatieteilijää. Ainoallakaan ei ole minun selvitykseni mukaan ns. kovaa osaamista energian tuotannon, jakelun tai suuren mittaluokan kulutuksen saroilla. Silmiinpistävää näiden neljän osalta oli eturistiriita (conflict of interest) sikäli, että heillä kaikilla näyttäisi olevan joko omaa liiketoiminnallista aktiviteettia ns. uusiutuvien energiateknologien markkinoilla tai sitten tutkimusrahoituksellista etua, jos energiapolitiikan linjaa reivattaisiin kunnolla vaikkapa tuuli- ja aurinkovoimamyönteisemmiksi. ”Asiantuntijoiden” vai pitäisikö sanoa asianosaisten valinta oli MOT-toimitukselta hämmästyttävä.

Kyse on vertauskuvallisesti samasta, jos puolustushallinnon materiaalipolitiikkaa ruotivan ohjelman ”asiantuntijoiksi” valittaisiin edustajat Siviilipalvelusmiesten liitosta, Sadankomiteasta,  Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI:sta ja Vasemmistoliitosta. Olen aivan varma, että myös noista järjestöistä löytyisi yhtä ”objektiivisia” ja lähtövalmiita tohtoreita korjaamaan varustelupolitiikkamme linjauksia hyvinkin raikkaalla tavalla.

Mitä olisi pitänyt kertoa ja mitä kerrottiin?

Linnanen: ”100%:sti uusiutuva energiatuotanto on mahdollinen.”
On varmasti, mutta paljonko se maksaa?

Olisi ehkä voinut kertoa jotain energian hinnasta. Asia jäi käsittelemättä siksi, että eräissä myöhemmin mainituissa ”asiantuntijoiden” valitsemissa verrokkimaissa sähkön hinnat ovat pilvissä. Olisi voinut puhua primäärienergiasta laajemminkin, mutta taisi ”asiantuntijoiden” kiinnostus rajoittua vain tuuli- ja aurinkovoimaan – siis sähkön tuotantoon. Minua ei olisi haitannut, vaikka olisi puhuttu energiantuotannon päästöistä, joskin silloin olisi jouduttu tunnustamaan energiantuotantomme melkoinen edistyksellisyys. Turve uusiutuvana energialähteenä ei tainnut tulla esiin edes ohimenevänä mainintana. Energiansaannin huoltovarmuudesta ei taidettu sanoa sanaakaan, vaikka keskityttiin pelkästään sähköntuotantoon, joka on tässä suhteessa kriittisin.

Haastattelut keskittyivät kahden rakenteilla olevan ydinvoimalaprojektin arvosteluun, koska ne ”asiantuntijoiden” mielestä

1.   ovat vanhanaikaisia,
2. vievät investointirahat tuuli- ja aurinkovoimainvestoinneilta, sekä
3. kotimaisten investointien puuttuessa estävät yritysten kasvun uusiksi Nokioiksi ja energiamarkkinoiden maailmanvalloittajiksi.
Kaikki edellinen oikeastaan jäi perustelematta muuten kuin joillakin heitoilla verrokkimaiden edistyksellisyyteen ja Saksan energiakäännökseen. Vertailu vaan on hölmöä sikäli, että Suomesta ei maantieteellisistä syistä johtuen voi koskaan tulla Norjan tai Ruotsin kaltaista vesivoiman suurvaltaa, ja esimerkkeinä mainitut Tanskan ja Saksan voitamme primäärienergian käyttömme suhteellisessa vähäpäästöisyydessä mennentullen. Professoreilta jäi kertomatta, että Suomessa fossiilisten polttoaineiden osuus primäärienergian kulutuksessa on maailman maista viidenneksi vähäisin Norjan, Ruotsin, Sveitsin ja Ranskan jälkeen. Olemme siis maailman huipulla tässä asiassa. Että se siitä professorien kuvaamasta takapajulasta.

Kahtena esimerkkinä loistavasta uusien energiateknologioiden klustereina käytettiin Kotkan ja Vaasan seutuja. Videoiden taustoina esiteltiin tuulivoimaa ja jätekauhoja. En halua yhtään panetella kummankaan alueen yrityksiä, mutta mitenkään ne eivät kyllä ”asiantuntijoiden” väitteisiin liittyneet. Tottakai Kymenlaaksossa saa polttaa jätettä ja puuta energiaksi, jos se kannattaa. Ja Vaasan seudun vanha energiaklusteri myyköön maailmalle niin paljon, kuin tehtaista tavaraa saadaan liikkeelle. Sehän on ollut olemassa jo vuodesta 1944, eli Strömbergin (nykyisin ABB) tehtaiden Vaasaan laajentumisesta, asti. Vacon (nykyisin osa Danfoss:ia) on toiminut Vaasassa vuodesta 1993.

ABB:n ja Vaconin tuotteille on yhteistä se, että niille on ollut kysyntää riippumatta siitä, millä sähkö on tuotettu. Ne eivät ole riippuvaisia kotimaisesta tuuli- tai aurinkovoiman teennäisestä suosiosta. Juuri siksi ne ovat menestyneet. Lisäksi erittäin ison osan Vaasan energiasektorista muodostaa 1950-luvulta asti jatkunut Wärtsilän isojen polttomoottoreiden valmistus. Niitä käytetään paitsi laivoissa myös sähkön tuotannossa muun muassa Persianlahden maissa, missä öljystä ei ole pulaa. Se ei ole ehkä kovin ekologista, mutta hyvää liiketoimintaa ja vanhempiin polttomoottoreihin verrattuna cleantechiäkin epäilemättä. No, tuossa tulikin kerrotuksi parin paikkakunnan cleantech-klusterien olemuksesta se, minkä MOT-ohjelma ainoissa esimerkeissään unohti.

Ohjelman ainoat asiapitoiset osat olivat ne lyhyet hetket, jolloin järjen ääntä kuultiin TEM:n ylijohtaja Huttuselta ja Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Naukkariselta. Näitä oli varmasti haastateltu pidempäänkin, mutta lopulliseen versioon ei jäänyt kuin suoraselkäinen – joskin haastatteluleikkausten vuoksi puutteellinen – todistus siitä, että energiapolitiikkaa on tehty ihan järkevästi ainakin päälinjojen osalta. Huttunen ja Naukkarinen ovat tuskin voineet tehdä mitään niille vahingoille, jotka on tehty tuulivoiman syöttötariffien ja turpeen luokittelun osalta. Ne ovat poliitikkojen hölmöyksiä ne.

Ohjelmassa oli niin paljon löysiä heittoja, että niitä kaikkia ei voi yhdessä blogissa ruotia. Mutta yksi suoranainen valhe ansaitsee muutaman rivin. Olen alla olevaan klippiin nauhoittanut professori Liskin sanoman: ”Meillä tuulivoiman osuus tässä meidän Pohjoismaisessa kontekstissa on jo niin merkittävä, että se on jo osittain syrjäyttänyt meidän vanhan tuotantorakenteen.”

Liskin silmistä näkyy valehtelu. Se vie uskottavuuden ehkä loppuiäksi, kun teko on tehty Ylen kameroiden edessä. Tosiasiassahan tuulivoiman osuus Pohjoismaiden primäärienergian käytössä on valtavista investoinneista huolimatta vaatimatonta vaihdellen välillä 0-5% ja sähkön tuotannossakin keskimäärin vain 7% riippuen siitä, miten korkea- ja matalapaineet kulloinkin sijoittuvat Pohjolan seutuville. Varavoimaahan on oltava suurin piirtein tuulivoiman keskimääräisen kapasiteetin verran käytettävissä nopeasti, jotta myös töpselistä tulisi sähköä. Talvisin se tarkoittaa hiili-, kaasu tai dieselvoimaloita, jotta sähköä kaikille riittäisi. Se ei ole syrjäyttänyt ainakaan mitään Suomessa.

Jos jokin on pannut hiilivoimaloitamme muuntautumaan hakkeen tai turpeen polttajiksi tai koipussiin varavoimaloiksi, se on investointiepävarmuutta luonut ilmastopolitiikka päästömaksuineen ja raippaveroineen sekä tietysti viime aikoina hyvin edullinen ruotsalais-norjalainen vesi- ja ydinvoima, jota tulee myös Helsingin vihreän kuplan sisällä olevista töpseleistä paljon ja riippumatta siitä, kuinka vihreän sähkösopimuksen kuluttaja on tehnyt.

Tuulivoiman tulo markkinaehtoisesti kannattavaksi Pöyryn mukaan

Mitä jätettiin kertomatta?

Ohjelmassa puffatut energiantuotannon uusimmat pakkomielteet – nykyinen tuuli- ja aurinkovoima – eivät ole markkinaehtoisesti kilpailukykyisiä, minkä pitäisi olla kauppatieteilijöidenkin tajuttavissa. Viereinen Pöyryn tuoreesta selvityksestä kaapattu kuva kertoo tilanteen, jonka mukaan tuulivoimasta saattaisi tulla Suomessa kilpailukykyistä joskus 2030-luvulla. Epäilen sitäkin, mutta joka tapauksessa käsittämätön ”unohdus”.
Ohjelmassa vaadittiin kotimaisen uusiutuvan energian teollisuuden vahvistamista käytännössä julkisella rahalla – siis meidän kukkarostamme – ja maalailtiin kuvaa uudesta Energianokiasta. Sellaista ei kuitenkaan synny, ellemme heti tee käännöstä energiapolitiikassamme. Hmmm… Muistan kyllä Nokian mobiili- ja verkkoteollisuuden synnyn. Se muuten aikaansaatiin yksityisellä rahalla ja todellisilla innovaatioilla, joiden ansiosta Nokia tarvitsi ison holvin patenttisalkkunsa säilytykseen. Missä nämä kotimaiset ja maailmanmarkkinat valtaamaan valmiit energiainnovaatiot nyt piileskelevät? Eipä niitä MOT:ssa juuri esitelty. Kummallista!

Suomalaista tuulivoimateknologiaa Minnesotassa

Tein Google-haun ja yritin löytää jostain suomalaisen tuulivoimateollisuuden vientituotteen. Viereinen kuva Jaako Tapolan energiainnovaatiosta vuodelta 1904 oli vakuuttavin hakutulos ja luultavasti myös pysyvin ajan saatossa.

Pyrkimys alistaa energiapolitiikka ilmastopolitiikalle on ollut vahva trendi koko tämän vuosituhannen ajan niin Suomessa kuin koko EU:ssa. Outoa, että mahdollisen ”energiamurroksen” ilmastovaikutuksista ei sanottu sanaakaan. Tai ehkä ei sittenkään niin outoa? Vaikka me Suomessa siirtyisimme heti täysin uusiutuvan energian hevoskärry- ja savupirttiaikaan, ei asiaa voisi mitata 100 vuoden kuluttua ilmastosta. Vaikka tähän asti 100-prosenttisesti pieleen ennustaneet ilmastomallit olisivat oikeassa, muutos olisi niin naurettavan pieni – asteen sadastuhannesosia – että useiden kymmenien miljardien eurojen heittämiseltä tulevina vuosikymmeninä ilmastopoliittisiin uhrauksiin putoaisi sekin vähäinen tuki, mikä sillä nyt on.

Tavallista kansalaista, joka maksaa keskimäärin noin 1000 euroa vuodessa sähköstä ja lämmityksestä ja lisäksi vielä kulkemisensa energiakulut, olisi kiinnostanut tieto, kuinka paljon Suomea edullisemmin sähkönsä ja lämpönsä saa ostaa ”energiamurroksen” tehneissä Saksassa ja Tanskassa. Sitä ei kerrottu, ja syykin on selvä. Saksalainen ja tanskalainen kuluttaja pulittavat kaksinkertaista hintaa sähköstään kilpailukyvyttömille energiatuotantomuodoille maksettavien massiivisisten tukiaisten vuoksi.

Ettei tämä pitkä bloggaus menisi täysin synkistelyn puolelle, täytyy yrittää löytää jotain positiivista sanottavaa MOT-ohjelmasta. Hmmm… mietitäänpä… No olen koettanut löytää yhdessä kesän bloggauksessa ehdokkaita Suomen hölmöimmäksi professoriksi. Nyt niitä löytyi yhdellä kertaa peräti neljä kappaletta.

Mutta tällä kertaa teeman asia jäi tutkimatta – oli vain löysää hutkintaa, MOT!

Uskotko yli 97% virheisiin ja tulevaan vedenpaisumukseen?

Pariisi lähestyy ja ilmastokonfrenssi tarvitsee pelottavia näkymiä. Muuten ei raha vaihda taskua. Tähän saumaan ilmestyikin sopivasti mallinnustutkimus (Linkki), jonka mukaan Etelämantereen jäätikkö sulaa kokonaan fossiilisia polttoaineita polttamalla. En ole vielä […]

Eteläisellä jäämerellä CO2-nielu onkin auki

Laitetaanpa alkuun IPCC:n tekstiä otsikon aiheen läheltä: Reduced CO2 uptake in response to climate change in the sub-polar Southern Ocean and the tropical regions has been attributed to warming induced […]

Pakolaiset, ilmastonmuutos ja Ylen viides kolonna

Yleisradiomme uutisoi lauantaina 12.9.2015 lähes pääuutisena otsikkoa ”Pakolaisaalto on vasta alkusoittoa tulevasta”. Avataanpa tuo uutinen pala palalta, ja tutkitaan sitä faktojen rinnalla. Seuraavat sisennetyt ja kursivoidut tekstin osat ovat Ylen toimittaja Jenni Frilanderin ja normaaliteksti on blogistin.

Ylen nettijutun kuvitusta
Monien ennusteiden mukaan nykyiset 60 miljoonaa kotiseudultaan pakkosiirrettyä tai pakon edessä lähtenyttä ihmistä muistuttavat maailmantilanteen suuremmasta muutoksesta. Määrä on monien ennusteiden mukaan vasta jäävuoren huippu esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamasta pakolaisuudesta.

Hmmm… Onpa mielenkiintoisesti heti introssa yhdistetty ilmastonmuutos ja pakolaisuus. Tuolla kytkennällähän pakolaisuus saa äkkinäisen lukijan mielessä luonnollisen selityksen – ilmastonmuutoksen. Yhdistelmä ei ole uusi, sillä voimme vastaavia tarinoita lukea vaikkapa raamatusta (esim. vedenpaisumus, israelilaisten lähtö Egyptistä ja sitä edeltäneet katovuodet) ja monista muista eri kansojen perimätiedoista.

Tuoreita ennusteita ilmastopakolaisuudesta on todella tehtykin. Niistä ehkä tunnetuin on YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ennuste vuodelta 2005. Sen mukaanhan maailmassa piti olla yli 50 miljoonaa ilmastopakolaista jo vuonna 2010. UNEPin uskottavuuden kannalta on hieman kiusallista, että vielä ei ole löydetty ainuttakaan ilmastopakolaista, vaikka järjestö julkaisi kartan (kuva 2), johon pakolaisten lähtöalueet oli merkitty. Hassua, että Syyria unohtui tuosta kartasta pakolaisten lähtöalueena

Kuva 2
Turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten määrä ei pitkällä aikavälillä vähene, vaikka Syyrian ja Irakin konflikteihin saataisiinkin ratkaisu. Ilmastonmuutos, muut laajat ympäristöongelmat sekä luonnonresurssien hupeneminen ja kallistuminen aiheuttavat pakolaisuutta ja siirtolaisuutta. Tämänhetkinen pakolaiskriisi ei ole lähelläkään sitä mittaluokkaa, johon katastrofaalinen ilmastonmuutos johtaisi. Tästä muistutti myös Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry pari viikkoa sitten arktisessa ilmastokokouksessa: ”Alamme todistaa ilmastopakolaisuutta. Luuletteko, että siirtolaisuus on nyt haaste Euroopalle? Odottakaa, mitä tapahtuu, kun tulee pula vedestä tai ruuasta tai kun heimot taistelevat elintilasta selviytyäkseen.”

Entä jos ulkoministeri John Kerry on ”dead wrong”? Siis aivan yhtä väärässä kuin jokainen malthusilainen tai ehrlichiläinenprofeetta, joiden järjettömiä ja toteutumattomia ennustuksia hän nyt vähän uusissa kuoseissa ja aivan muista poliittisista syistä toistelee? Emme ole nähneet ensimmäistäkään uskottavaa merkkiä sen paremmin katastrofaalisen ilmastonmuutoksen tulosta kuin globaalista ruoka- tai vesipulasta. Sanoisin, että olemme nähneet päinvastaisen kehityksen: Koskaan ei näin suuri joukko ihmisiä ole nauttinut niin turvattua elämää kuin nyt. Kiitos tästä kuuluu mm. edullisille energiantuotantoteknologioille ja niiden mahdollistamille kyvyillemme tuottaa ja jakaa niin puhdasta vettä kuin ruokaa.

Kuva 3
Toki maailmassa on paikallisia ja jopa melko laajoja alueellisia ongelmia – monenlaatuisia sellaisia. Minä voin paljastaa yhden sellaisen viereisenä karttakuvana (kuva 3), jonka vihreällä merkityistä alueista me Suomessa saamme lähes kaikki turvapaikanhakijaperusteella tulevat siirtolaisemme. Korrelaatio on siis lähes täydellinen. Kyllä, kyllä – korrelaatio ei ole sama kuin kausaliteetti, mutta jälkimmäinenkin löytyy helposti tutkimalla syvemmin noiden vihreiden maiden humanitaarista, teknologista, tieteellistä, demografista, sivistyksellistä, demokraattista ja poliittista kehitystä viimeisen 700 vuoden ajalta. Niiden kehittymättömyys heijastuu myös naapureihin, joskin me ei-islamilaiset Euroopassa ja myös Itä-Aasiassa kehitimme viime vuosisatoina kohtalaisen immuniteetin noille ongelmille. Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset eivät ole tässä onnistuneet, ja siksi he ovat edelleen islamilaisen hegemonian pimeässä myllerryksessä. Jätän tämän asian käsittelyn blogitekstissä tähän, mutta tarvittaessa valotan näkökulmiani lisää kommenteissa.

Pelkästään merenpinnan nousu voi aiheuttaa kymmenien tai satojen miljoonien ihmisten muuttoliikkeen. Esimerkiksi Aasiassa 150 miljoonaa ihmistä elää ”metrin päässä merestä”, varoitti juuri NASA. YK:n raportin mukaan 150–200 miljoonaa ihmistä voi joutua siirtymään kotiseuduiltaan myös kuivuuden, tulvien tai äärimmäisen ilmaston takia. Ennusteet ilmastopakolaisuuden määristä ovat vuosien aikana vaihdelleet kymmenistä miljoonista jopa miljardiin.

Aivan, niin voi, jos sellainen raju ja äkillinen merenpinnan nousu tapahtuisi. Me nyt vaan satumme tietämään, että jääkausien välisinä aikoina merenpinta tuppaa nousemaan, kun jääkausien aikoina muodostuneet valtavat mannerjäätiköt ihan luonnollisista syistä sulavat. Ne ovat näin tehneet jo paljon ennen nykyihmisen olemassaoloa. Nytkin muuten merenpinta nousee noin yhden millimetrin (±0,8 mm) vuodessa, ja saattaa samaa rataa jatkaa seuraavat 10 000 vuotta. Silloin merenpinta voisi olla jopa 10 metriä nykyistä korkeammalla. Se tietäisi New Yorkin, Lontoon, Shanghain, Mumbain, Kairon ja lukemattomien muiden jättimetropolien menoa, mutta missä ongelma.

Luonto ja yksi sen muuntautumiskykyisimmistä eliöistä, ihminen, kyllä ehtivät sopeutumaan asiaan. Ihmiskunta on jo tähän mennessä kyennyt kehittämään suojaustaan sään ikiaikaisia ääri-ilmiöitä vastaan hämmästyttävästi. Emme ole koskaan historiassamme olleet näin hyvin suojassa sään vaikutuksilta, eikä mikään edes todista uhan äärevöitymisestä. Juuri nyt muuten on keskimääräinen Atlantin muidenkin pohjoisen pallonpuoliskon hirmumyrskyjen vuosittainen huippuajankohta, mutta ainuttakaan myrskyä ei ole riehumassa tai kehittymässä. No, kyllähän niitä vielä kehittyy, mutta ehkä Gore-ilmiö iski tällä kertaa Ylen uutisen ajankohtaan?

Suomessa me nähdään nyt jäävuoren huippu. Avustusjärjestöissä on nähty tämä jo vuosia ja vuosikymmeniä. Ja tämä on yhä kasvava ongelma. Tämä ei tule olemaan mikään ohimenevä ilmiö. Ihan selkeästi Eurooppa on löydetty, ja on myös mahdollisuus lähteä hankalista olosuhteista, sanoo Kirkon ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva.

Avustusjärjestöissä on varmaan nähty sekä kehittymättömien maiden surkea tilanne, mutta onko siellä oltu sokeita sille valtavalle kehitykselle, joka on tapahtunut avustusjärjestöistä riippumatta? Ilmeisesti on, sillä ihmiskunnan keskimääräinen hyvinvointi ei koskaan ole ollut nykyistä korkeammalla tasolla. Minä voin yrittää arvata syytä sokeudelle: Loppumattomalta näyttävä ja jatkuvasti kasvanut rahavirta, joka on saanut monen täysin hyödyttömän maailmanparantajan tuntemaan olonsa paremmaksi avustusjärjestön kaveriporukassa.

En tiedä, haastateltiinko Alajarvaa ollenkaan ilmastonmuutokseen liittyen. Ylen artikkelista se ei käy ilmi. Vähän epäilen sitä. Mutta olen samaa mieltä Alajarvan kanssa siitä, että elintasopakolaisuuden kohteena Eurooppa ja nyt myös Suomi on löydetty. Kehitysapujärjestöt ovat jo pitkään tuota markkinointia tehneet.

Ympäristöpakolaisuus ei ole vain maiden rajat ylittävää pakolaisuutta. Sitä on jo pitkään näkynyt maiden sisällä. Syyrian kriisiä esimerkiksi edelsi neljä vuotta kestänyt maan dokumentoidun historian pahin kuivuus, ja 800 000 ihmistä menetti elinkeinonsa. Pahimmilla alueilla kolme neljästä viljelijästä kärsi täydelliset satotuhot.

Nyt meille tuli pari ongelmaa. Minä en löydä yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä sen paremmin ympäristöpakolaisuudelle kuin kuivuudelle. Mutta koetetaan jotenkin kahlata tämän toimittaja Frilanderin semantiikan yli.

Kuva 4. Kuvaajaan on laskettu marras – maaliskuun
sadanta alueelta 31-37N ja 35.5-41E.
Kävin hakemassa CRU TS3.22 –sarjasta Syyrian alueen ja myös maan luoteisten pääasiallisten maanviljelysalueiden sadannan vuodesta 1900 alkaen. Tuon tilaston mukaan Syyria todella koki lievän kuivuuden vuosina 2007 – 2009, jos sellaisen rajana pidetään alle 75 prosenttia keskimääräisestä sadannasta (kuva 4). Syyrian länsiosien maanviljelysalueita tuo kuivuus koetteli jo pari vuotta aiemmin, eli 2005 – 2006, joskin sielläkin se oli hyvin lievä. YK:n ruoka- ja maanviljelyjärjestön, FAO:n, tilastoissa kuivuus näkyy vain pienenä notkahduksena vuoden 2008 sadoissa, mutta silloinkaan mistään totaalisesta kadosta ei ole kyse.

Syyrian vehnäntuotanto 1980-2009 FAO:n mukaan
Syyria nyt sattuu kuulumaan siihen Orienttiin, jota kuivuudet ovat ajoittain piinanneet. Kyllä 1900-luvun alkuun ulottuvassa mittaushistoriassa on samankaltaisia jaksoja mm. 1959 – 1960 ja 1932 – 1933. Juu, ne ovat vuotta lyhyempiä – mutta kuitenkin niitä on. Samoin on useita yhden satokauden kestäneitä kuivuusjaksoja.  Väittäisin, että nuo varhaisemmat kuivuusjaksot ovat olleet yhteiskunnalle rajumpia, sillä yleinen satoisuus mm. huonommista viljalajikkeista ja viljelymenetelmistä johtuen oli vuosikymmeniä sitten vain alle puolet nykyisestä. 
Syyrian vehnäntuotannon kasvu 1980-2009
Syyrian maatalouden päätuotteen, vehnän, hehtaarisadot ovat FAO:n tilastojen mukaan kasvaneet 1980 – 2009 noin 2,5%:n vuosivauhdilla ja kokonaistuotanto viljelypinta-alan pienen kasvun myötä peräti lähes 4 prosenttia vuosittain. Ilmastonmuutos ei siis näy ainakaan silmiinpistävän negatiivisena selittävänä tekijänä Syyrian nykyiseen kriisiin FAO:n tai brittien ilmastotutkimuksen huippuyksikön tilastoissa. Todettakoon vielä, että Syyrian viljelyalueiden tuntumassa olevien Libanonin ja Israelin sadoissa samainen koko aluetta kohdannut lievä kuivuus ei juurikaan näy.

Ihmiset ovat joutuneet liikkumaan kaupunkeihin niiltä alueilta, joilla he ovat tuhansia vuosia eläneet. Kun he ovat pakkautuneet kaupunkeihin, on ollut pulaa esimerkiksi vedestä. Se on aiheuttanut myös työttömyyttä. Se on lietsonut yleistä turhautumista ja levottomuutta, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, että siellä on alkanut liikehdintä, sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Emma Hakala.

Tjaah, onkohan tutkija Hakala sortunut löysään kielenkäyttöön vaiko toimittaja Frilander? Kyllä Syyriassakin on kovin vähän tuhansia vuosia eläneitä ihmisiä. 
Minä tunnen kymmenen vuoden takaista Syyriaa ja muutakin lähiseutua aika hyvin, kun jouduin siellä työkseni useita kertoja vuosittain käymään. Syyrialla on pelkistäen sanottuna traaginen lähihistoria. Sen diktaattorit valitsivat poliittiseksi linjakseen ensin 1930-luvun lopulla kansallissosialismin apinoinnin, mutta vaihtoivat sen toisen maailmansodan jälkeen arabisosialismiksi aluksi Neuvostoliiton ja nykyisin Venäjän avustamina. Tuon politiikan seurauksena ihmisiä ajettiin kaupunkeihin, joissa heitä oli helpompi valvoa – siis aivan kuten Neuvostoliitossa aikanaan. Kyse oli siis sosialismin tunnusmerkistä, joiden tulkinnassa Aleksanteri-instituutilla on ollut aina vaikeuksia.

Kun tuohon valintaan lisäksi liittyi hankala Assadien dynastian vetäjien (islamilaisittain vapaamielisiä alaviitteja) ja kansan enemmistön (islamin traditioista tarkempia sunneja) uskonnollinen näkemysero, kleptokratia ja heimosidonnaisuuksia hyödyntänyt hajoita ja hallitse –politiikka, ei ole ihme, että maa on mennyt sekaisin. Viimein Syyrian kansan enemmistön sietokyvyn katkaissut korsi oli arabikevään muslimiveljeskunnan alkuvaiheen menestys Pohjois-Afrikassa muutamia vuosia sitten. Mubarakin ja Gaddafin hallintojen kaatuminen antoi sunneille toivon, että Assadeistakin päästäisiin eroon. Väittäisin, että ilmaston luonnollisella vaihtelulla ei ole ollut juuri mitään vaikutusta asiaan.

Konfliktit ja muuttoliikkeet johtuvat harvoin yhdestä tekijästä. Ympäristöongelmia ensisijaisena pakolaisuuden tai siirtolaisuuden aiheuttajana onkin vaikea erottaa muista. Siksi turvallisuus-, talous- ja ympäristöpolitiikka nivoutuvat yhä tiiviimmin toisiinsa.

Tuo ensimmäinen virke on tietysti aivan totta. Syyrialaisten ongelmat johtuvat lukemattomista kulttuuriin, uskontoon, politiikkaan ja talouteen ristiin kytkeytyvistä syistä. Voi olla, että paahtavan kuumat ja sateettomat kesätkin vaikuttavat. Ne vain eivät ole tässä mielessä muutostekijä, sillä sellaisia Syyrian kesät ovat historiallisena aikana aina olleet.

Pakolaisuus nousee varmaksi puheenaiheeksi myös kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa joulukuussa Pariisissa. Siellä tulee ratkaistavaksi suuria kysymyksiä, kuten se miten ilmastonmuutosta torjutaan, jotta elinolot eivät muuttuisi täysin kelvottomiksi joissakin maissa, tai paljonko länsimaat ovat valmiita tukemaan kehittyviä maita sopeutumisessa niihin muuttuviin ilmasto-oloihin, jotka pitkälti ovat länsimaiden aiheuttamia.

Varmasti nousee. Ehkä Pariisin kokouksen alla tai sen aikana joku nostaa toimittaja Frilanderin lailla esiin kuvitteellisia ilmastopakolaisia. Hänhän yritti tarinallaan vaikuttaa siten, että kaivaisimme kuvettamme ja maksaisimme lopulta miljardeja vuosittain korvauksina olemattomasta ilmaston pilaamisesta. Kiire alkaakin olla, sillä Pariisin kokouksen alkuun on vain muutamia viikkoja, eikä ilmastonmuutospakolaisia ole vielä löytynyt.

Minä en voi kuin ihmetellä, että verovaroin toimivassa Yleisradiossamme on viideskolonnalaisittain argumentoivia töissä. Nimittäin nyt ei ollut kyse hölmöstä tietämättömyydestä vaan kovasta vaikutusyrityksestä – ja minun mielestäni vaikutusyritys oli oman kansamme vahingoksi. Se oli oikeastaan ainoa järkevä johtopäätös, jonka saatoin toimittaja Frilanderin jutusta tehdä. Niin, siis sen lisäksi, että ilmastoa tässä on turha syyttää.

Siirry blogiin tästä
Share This