Verotus ja ilmastonmuutos

Yhdistyksestä, sen tarkoituksesta ja vaikkapa olemassaolon oikeutuksesta keskusteluun.

Valvoja: Hallitus

Jöns
Viestit: 338
Liittynyt: 17.07.2007, 05:58:58

Verotus ja ilmastonmuutos

Viesti Kirjoittaja Jöns » 28.08.2007, 07:14:09

Mielestäni Vanhasen ja Kataisen liturgia energiaverotuksen kiristämisen perusteluiksi vaatisi julkista debattia.
Kyseiset herrat perustelevat lähes päivittäin yleistä energiankäytön verotuksen lisäämistä a) ilmaston muutoksen torjunnalla ja b) hyvällä taloustilanteella, joka mahdollistaa verotusasteen yleisen korotuksen.

Vanhanen ei tiedä ilmastosta mitään ja erikoisasiantuntija Tynkkynen on kuulopuheiden varassa ilman asiaan kuuluvaa insinööritieteellistä tai fyysikon osaamista. Katainen ajaa puoluepoliittista missiota puolustaen suurituloisille lupaamaansa verohelpotuslinjan jatkamista hallitusyhteistyössä. Vanhanen hakee samaa ja haluaa lisäksi lisäkompensaatiota alvin alentamisesta kannattajakunnalleen.

Verotuksen kiristämisestä sovittiin hallitusneuvotteluissa. Silloin asiasta ei tiedotettu julkisuuteen. Vihreiden ja päähallituspuolueiden kesken sovittiin ministerinsalkuista siten, että vihreät eivät saaneet ympäristöministerin salkkua, mutta korvaukseksi tuon ilmasto- ja energiapoliittisen erityisasiantuntijan viran.
Energian käytön estäminen polttoaineiden käyttöä kallistamalla on selkeä talouspoliittinen ja sosiaalipolittiinen manifestaatio, ei ympäristöpoliittinen toimenpide.
Hallitus haluaa keventää suurituloisten verotusta ja hakee kompensaatiota rahoitusvajeeseen laaja-alaisella kulutusveron kohotuksella. Verotuoton suuntaamisesta ympäristöhankkeisiin tai esimerkiksi kotimaisen energiasektorin rakennemuutokseen en ole havainnut puhuttavan.
On historian ironiaa, että ulkomaisen kysynnän (Kiina-ilmiö) kasvu asettaa nimenomaan maataloustuotannolle kasvuvaatimuksia ja antaa lisää perusteluja kotimaisen perustutuotannon kasvattamiselle ja ehkä myös omavaraisuusasteen parantamiselle! Maataloudella onkin edessään kasvun kausi, ei kutistuminen, saati katoaminen.

Se on selvä, että energiankäytön kallistuminen leikkaa suoraan pienyrittäjien, työntekijöiden ja ammatinharjoittajien tuloa kuluja kasvattamalla. Samalla se heikentää opiskelijoiden, lapsiperheiden ja vähävaraisten eläkeläisten toimeentuloa.

Mielestäni jokin raja valehtelemisessa pitäisi olla. Tuohon jatkuvaan "ilmastopoliittiseen" roskapuheeseen tulisi reagoida voimakkaasti. Kun budjetti on tulossa nyt puolueiden myllytykseen, ajankohta kampanjointiin olisi mitä sopivin.
Puoluepolitiikasta tässä ei nyt ole kysymys. Valitettavasti vain keskeiset hallituspuolueet "kykykokoomus" ja "kameleonttikepu" ovat tietyn kansanosan edustajia ja tekevät työtä kannattajiensa kakun kasvattamiseksi.
Todennäköisesti myös uhattua sosiaaliturvan uudistusta ja siihen sisällytettäviä rakenteellisia leikkauksia tullaan perustelemaan ilmastonmuutoksen torjunnalla! Vihreät taputtavat käsiään, koska se on ehtona hallituksessa olemiselle.

Tapsa
Valvoja
Viestit: 2944
Liittynyt: 19.02.2008, 16:35:15

Re: Verotus ja ilmastonmuutos

Viesti Kirjoittaja Tapsa » 16.04.2008, 20:23:19

Et kai nyt väitä, että demarit pystyisivät ongelmat hoitamaan?

Ilmastohysteria ainakin on mennyt läpi koko eduskunnan demareita myöten. Yksityisautoilun älytön verotus on täysin vasemmiston alulle panema jo vuosikymmeniä sitten. Kymmenkunta prosenttia käytetään tienpitoon yksityisautoilun veroista.

Jöns
Viestit: 338
Liittynyt: 17.07.2007, 05:58:58

Re: Verotus ja ilmastonmuutos

Viesti Kirjoittaja Jöns » 16.04.2008, 21:25:03

Jos minulta kysyt, niin en usko.
Mutta mukavastihan tämä työnjako hallituksessa menee. Vanhanen julistaa veronkorotukset ja muut hankalat uuudistukset, kokoomus valittelee tapahtunutta, mutta taputtaa selän takana käsiään. Vihreät miettivät, pitääkö ydinvoimaan ja rajoitettuun vesivoiman lisäykseen suostua ja vasemmisto yrittää jollakin tavoin profiloitua.

Seuraavissa vaaleissa demarit saattavat nousta verokapinan ja hintojen nousun suututtamien äänestäjien voimalla hallitukseen. Sen jälkeen he ryhtyvät tekemään likaista työtä ja mahdollisesti vasemmistoliittokin on mukana, kansakunnan edun nimissä. Ruotsalaiset myötäilevät, kunhan pääsevät hallitukseen.

Piiri pyörii. Herrat nauraa ja kansa maksaa nuristen. Talouden alamäki on jo alkanut, autojen määrä ulosotossa on nopeassa kasvussa. Samaa ennakoidaan myös asuntovelallisten kohdalta.

Mutta tottakai ilmasto pitää pelastaa. Siihen on löydettävä rahaa. Taidan ryhtyä perussuomalaiseksi. Mikä sen Soinin puhelinnumero on? :D
Rationaalista ajattelua ja realismia ilmastokeskusteluun.

Tapsa
Valvoja
Viestit: 2944
Liittynyt: 19.02.2008, 16:35:15

Re: Verotus ja ilmastonmuutos

Viesti Kirjoittaja Tapsa » 16.04.2008, 22:05:40

Jöns kirjoitti:Jos minulta kysyt, niin en usko.
Mutta mukavastihan tämä työnjako hallituksessa menee. Vanhanen julistaa veronkorotukset ja muut hankalat uuudistukset, kokoomus valittelee tapahtunutta, mutta taputtaa selän takana käsiään. Vihreät miettivät, pitääkö ydinvoimaan ja rajoitettuun vesivoiman lisäykseen suostua ja vasemmisto yrittää jollakin tavoin profiloitua.

Seuraavissa vaaleissa demarit saattavat nousta verokapinan ja hintojen nousun suututtamien äänestäjien voimalla hallitukseen. Sen jälkeen he ryhtyvät tekemään likaista työtä ja mahdollisesti vasemmistoliittokin on mukana, kansakunnan edun nimissä. Ruotsalaiset myötäilevät, kunhan pääsevät hallitukseen.

Piiri pyörii. Herrat nauraa ja kansa maksaa nuristen. Talouden alamäki on jo alkanut, autojen määrä ulosotossa on nopeassa kasvussa. Samaa ennakoidaan myös asuntovelallisten kohdalta.

Mutta tottakai ilmasto pitää pelastaa. Siihen on löydettävä rahaa. Taidan ryhtyä perussuomalaiseksi. Mikä sen Soinin puhelinnumero on? :D


No niin, nyt olen taas kanssasi samaa mieltä eli täydellinen pattitilanne.

KariA
Viestit: 6
Liittynyt: 05.08.2012, 05:11:06

Re: Verotus ja ilmastonmuutos

Viesti Kirjoittaja KariA » 05.08.2012, 06:09:47

Luin nyt vuosien jälkeen tuon verokeskustelun, johon osallistuin nimimerkillä Jöns. Eipä tuo näytä kovin pahasti pieleen mennyt, tuo ennustus.
Hyvin pyyhkii, mutta ongelmien kertaluokka on olennaisesti kasvanut.

Terveisin vain kaikille.

Vastaa Viestiin