Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Sekalaiset aiheet.

Valvoja: Hallitus

Tehoautoilija
Viestit: 710
Liittynyt: 06.08.2007, 09:49:46
Viesti:

Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja Tehoautoilija » 10.04.2008, 18:53:43

Tämän ennustuksen totuusarvon selviämistä ei onneksi tarvitse odottaa kymmeniä vuosia, eli kohta se nähdään

Pohjoisnapa saattaa sulaa tänä kesänä

Kesällä 2007 Jäämeren jääpeitteen laajuus romahti historian alhaisimpiin lukuihin: jääpeitteen laajuus oli noin 40 prosenttia vuosien 1979–2000 keskiarvoa alempi.

Koittavana kesänä sulaminen saattaa rikkoa tämänkin ennätyksen, sillä tuulet ovat puskeneet talven aikana merkittävät määrät vanhaa, paksua jäätä pois Jäämereltä Grönlannin ja Huippuvuorten välistä. Vanhan jään kokonaismäärä on vain noin 50 prosenttia viime kevään tilanteesta, sillä sitä hävisi paljon myös viime kesän sulamisen vuoksi.

..

Toisin sanoen, jos kesästä tulee vuoden 2007 tapaan huomattavan lämmin, sulaminen on todennäköisesti rajua, sillä yksivuotinen jää on paljon ohuempaa kuin vanha. Samalla myös pohjoisnapa saattaa paljastua jään alta ensimmäisen kerran tunnetun historian aikana, sillä vanhan jään raja on painunut navan ohitse Grönlannin rannikon lähelle.

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/i ... e77080.ece

Sulaako vai eikö sula, paljastuuko vai eikö paljastu... Tuc, vieläkö vedonlyönti kiinnostaa?

tuc
Viestit: 397
Liittynyt: 20.07.2007, 18:07:32
Paikkakunta: Turku

Re: Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja tuc » 11.04.2008, 12:45:10

Määrittele vedonlyönnin ehdot niin kerron.

Antero
Viestit: 161
Liittynyt: 02.03.2008, 13:43:30

Re: Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja Antero » 13.04.2008, 13:54:44

Vastaus on lyhyt. Ei sula eikä sula suraavinakaan kesinä.Jää ei sula pakkasessa.
sunnuntai08

Jöns
Viestit: 338
Liittynyt: 17.07.2007, 05:58:58

Re: Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja Jöns » 13.04.2008, 18:06:22

Olen pidättäytynyt kannanotosta tähän asiaan, koska en ole ihan selvillä siitä mistä puhutaan. Pohjoisten alueiden jäämassat ovat vähentyneet, mutta vuosittainen vaihtelu ja myös jonkinlainen jaksollisuus on vuosikymmenten kuluessa "häirinnyt" selvän kuvan saantia.
Jossakin vaiheessa kuvittelin, että keskustelijat puhuvat ei niinkään Pohjoisen Jäämeren, kuin historiallisten kulkuväylien avautumisesta (Luoteisväylä, Koillisväylä) jälleen. Kuuluisat löytöretkeilijät ovat näitä väyliä purjehtineet "maapallon ympäri". Kiinalaisten arvellaan tehneen maailmanympäripurjehduksen 1400-luvulla nimen omaan sopivan jäätilanteen ansiosta.

Jos siis äänestetään siitä, avautuuko Koillisväylä ensi kesänä, niin pidän sen mahdollisena, joskin ehdollisesti (60% todennäköisyys). Jos kysytään Luoteisväylästä, niin vastaus kuuluu ei. Kanadan pohjoisilla alueille on ollut niin rankka talvi, että sitä kautta purjehtiminen tuskin onnistuu.

Napa-alueen jäät eivät voi sulaa. Nuoren jään osuus on nyt pohjoisessa suurentunut, mutta laajentuneet jääkentät eivät ole vielä kovin vankkoja. Siksi retkeily voi pohjoisen napa-alueen jäätiköillä olla vaarallista.

Ehkä varoitus heikoista jäistä olisi paikallaan?
Rationaalista ajattelua ja realismia ilmastokeskusteluun.

Tehoautoilija
Viestit: 710
Liittynyt: 06.08.2007, 09:49:46
Viesti:

Re: Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja Tehoautoilija » 14.04.2008, 07:31:44

tuc kirjoitti:Määrittele vedonlyönnin ehdot niin kerron.


Minä väitän, että ei sula, joten minä voitan jos ei sula, ja näinollen sinä voitat jos sulaa. Se mainitsemani sivun kuvissa näkyvä musta ympyrä eli maapallon maantieteellinen pohjoisnapa. Ja sanotaan nyt varmuuden vuoksi, että 50 km säteellä, jotta eliminoidaan jonkun pilkkijän tai sukellusveneen tms tekemät pikku avannot :P Leiman saaminen tehoautooni vei kaikki ylimääräiset rahani viime viikolla, joten 10 euroa surempaa summaa en nyt pysty pistämään pottiin. :( Siis kympistä vetoa, että mainittu ennuste pohjoisnavan paljastumisesta ei toteudu ensi kesänä.

Tehoautoilija
Viestit: 710
Liittynyt: 06.08.2007, 09:49:46
Viesti:

Re: Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja Tehoautoilija » 14.04.2008, 07:41:46

Jöns kirjoitti:O
Jossakin vaiheessa kuvittelin, että keskustelijat puhuvat ei niinkään Pohjoisen Jäämeren, kuin historiallisten kulkuväylien avautumisesta (Luoteisväylä, Koillisväylä) jälleen. Kuuluisat löytöretkeilijät ovat näitä väyliä purjehtineet "maapallon ympäri". Kiinalaisten arvellaan tehneen maailmanympäripurjehduksen 1400-luvulla nimen omaan sopivan jäätilanteen ansiosta.


Annoin jo ketjun ensimmäisessä viestissä linkin sivulle, jossa on sanallisen selityksen lisäksi kaksi kuvaa

"Jäätilanne 7.4.2008. Musta ympyrä pohjoisnavan kohdalla ei ole avovettä vaan aukko havainnoissa."

"Jäätilanne 7.4.2007. Musta ympyrä pohjoisnavan kohdalla ei ole avovettä vaan aukko havainnoissa."

ja tuossa ylemmässä kuvassa kaareva punainen nuoli tekstillä "Vanha jää paennut pohjoisnavan yli". Siis kyse on koko ajan ollut nimenomaan siitä, että muuttuuko se mustan ympyrän alue ensi kesänä avovedeksi "...jos kesästä tulee vuoden 2007 tapaan huomattavan lämmin, sulaminen on todennäköisesti rajua, sillä yksivuotinen jää on paljon ohuempaa kuin vanha. Samalla myös pohjoisnapa saattaa paljastua jään alta ensimmäisen kerran tunnetun historian aikana, sillä..."

Siis "... ensimmäisen kerran tunnetun historian aikana..." joten aika merkittäväst ennusteesta tässä mielestäni on kyse, ja näinollen olisi oiva tilaisuus testata vedonlyönnin (siis vedonlyönnin, ei äänestyksen) avulla, kuinka lujasti ennusteen laatijat uskovat ennusteeseensa. Mutta koska he eivät ilmeisesti ole kuulleetkaan tästä foorumista, joudun tyytymään Tuciin. Jos nyt hänkään seisoo tuon ennusteen takana... :!: :?:

Tehoautoilija
Viestit: 710
Liittynyt: 06.08.2007, 09:49:46
Viesti:

Re: Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja Tehoautoilija » 28.06.2008, 07:36:35

Tehoautoilija kirjoitti:Siis "... ensimmäisen kerran tunnetun historian aikana..." joten aika merkittäväst ennusteesta tässä mielestäni on kyse, ja näinollen olisi oiva tilaisuus testata vedonlyönnin (siis vedonlyönnin, ei äänestyksen) avulla, kuinka lujasti ennusteen laatijat uskovat ennusteeseensa. Mutta koska he eivät ilmeisesti ole kuulleetkaan tästä foorumista, joudun tyytymään Tuciin. Jos nyt hänkään seisoo tuon ennusteen takana... :!: :?:


Tuc ei siis seisonut ennusteen takana, kun ei ole vieläkään vaivautunut edes kommentoimaan, vedonlyöntiin suostumisesta puhumattakaan. Ennustelu sen sijaan näyttää jatkuvan, tyylilaji edelleenkin savolainen :lol:

Pohjoisnapa voi heittää hyvästit jääpeitteelle
28.06.2008 03:27

Pohjoisnavan jääpeite saattaa tänä kesänä sulaa kokonaan ensi kertaa pitkiin aikoihin.

Tutkija Mark SerrezeYhdysvaltain kansallisesta lumen ja jään tutkimuskeskuksesta toteaa, että pohjoisnavan aluetta peittää nyt niin ohut jääkerros, että 50 prosentin todennäköisyydellä se sulaa kesällä joksikin aikaa.

Tutkijan mukaan on jopa mahdollista, että Alaskasta pääsee kesällä laivalla pohjoisnavalle.

Kaiken takana on ilmaston lämpeneminen.

- Olemme menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Vuoteen 2030 mennessä Pohjoisella jäämerellä ei ehkä ole lainkaan jäätä kesäaikaan, Serreze sanoi.

(MTV3-STT-AFP)

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /06/667250
(korostukset lis.)

Ennustankin, että huomenna voi ehkä sataa vettä, 50 prosentin todennäköisyydellä. Joko pääsen IPCC:n jäseneksi? :P
Ja vakavammin, kuvan
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere ... nt.365.jpg
mukaan anomalia on taas kasvanut negatiivisella puolella, mutta näyttäisi kuitenkin olevan noin puoli miljoonaa neliökilometriä jäljessä viime vuoden lukemasta, joten pitäisi tapahtua aika raju sulaminen loppukesällä, jotta päästäisiin edes siihen viime vuoden miinus kolmeen miljoonaan neliökilometriin.
Myös kuva
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere ... t.anom.jpg
viittaa siihen, että sulaminen on jäljessä viime vuoteen verrattuna (korkeampi lähtötaso tänä vuonna).

tuc
Viestit: 397
Liittynyt: 20.07.2007, 18:07:32
Paikkakunta: Turku

Re: Sulaako pohjoisnapa ensi kesänä?

Viesti Kirjoittaja tuc » 30.06.2008, 16:26:14

Kappas, en ollut bongannut koko topiccia enkä siis voinut lyödä vetoa. :(

En kuitenkaan edes olisi lyönyt vetoa siitä, että tänä vuonna pohjoisnapa olisi sula paitsi jos olisin voinut panna rahani sen puolesta, että ei sula. En näe sulamista todennäköisenä nyt enkä lähivuosina, parin kymmenen vuoden päästä on jo eri juttu mutta sen näkee sitten vasta.

Vastaa Viestiin