MEP Sirpa Pietikäinen (kok.) kyseli Savon Sanomissa 30.7.2010 ilmastoskeptikkojen rahoituksen perään, viitaten öljy-yhtiö ExxonMobilin viime vuonna skeptikoille lahjoittamiin 1,2 miljoonaan euroon. Pöytä pitäisi kuulemma puhdistaa ja erityisen huolissaan meppi oli eurooppalaisten skeptikkojen rahoista.

Suomalaisen skeptikkojärjestön puolesta voin sanoa, että Pietikäisen huoli on turha. ”Likaisia” öljyrahoja ei ole näkynyt eikä kuulunut, ei Exxonilta eikä muiltakaan yhtiöiltä, vaan joudumme tulemaan toimeen pelkillä suomalaisten yksityishenkilöiden jäsenmaksuilla (viime tilikaudella 840 euroa) ja lahjoituksilla (384,58 euroa).

Koska Pietikäisen mielestä Exxonin lahjoittamat 1,2 miljoonaa euroa kuitenkin asettavat ilmastoskeptiset puheenvuorot ”Exxonin synkkään varjoon”, on kyseisille rahoille varmaankin haettava hieman perspektiiviä. Exxon on nimittäin lahjoittanut rahaa vähän sinne ja tänne.

Esimerkiksi vaihtoehtoisten energianlähteiden tutkimukseen ilmastonmuutoksen torjumiseksi Exxon on lahjoittanut yli sata miljoonaa dollaria kymmenen vuoden aikana. Jos tuo lähes kymmenkertainen potti ilmastoaidan sille puolelle ei vielä tunnu missään, niin Exxon on myös tukenut malarian vastaista taistelua vuoden 2000 jälkeen 68 miljoonalla dollarilla, muun muassa pelastaen 27 tuhannen afrikkalaislapsen hengen malarialta siinä sivussa. Pelkästään naisasialiikettä Exxon on tukenut 20 miljoonalla dollarilla. Ovatko nämä ja kaikki muutkin Exxonin tukemat asiat nyt ”Exxonin synkässä varjossa” saatuaan likaisia öljyrahoja, meppi Pietikäinen?

Jos perspektiiviä kaivataan vielä lisää, muistanemme, että pelkästään KMS-yhdistys jakoi viime vaaleissa Suomessa 0,4 miljoonaa euroa vaalirahaa, puhumattakaan muista yhdistyksistä ja säätiöistä. Suomen valtion tämän vuoden talousarviossa pelkkään Kioton sopimuksen aiheuttamaan byrokratiaan on varattu 0,5 miljoonaa euroa, puhumattakaan monista, monista muista momenteista, joihin ilmastopolitiikka vaikuttaa.

ExxonMobil on muuten ollut erittäin tosissaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, sillä se on käyttänyt 1,3 MILJARDIA dollaria päästövähennyksiin ja energiatehokkuuden parantamiseen. Mutta kyllähän tuollainen taskuraha kalpenee skeptikoille annettujen 1,2 MILJOONAN euron varjossa. Tosin vähemmän puusilmäinen saattaisi ajatella, että Exxonin vähäinen tuki skeptikoille onkin vain kaikkien mahdollisuuksien ottamista huomioon, eikä kiihkomielistä yhden totuuden julistamista, jota olemme tottuneet teiltä poliitikoilta kuulemaan.

Voisivatko vastavuoroisesti poliitikot, ympäristöjärjestöt ja ilmastopolitiikasta hyötyvät suuryhtiöt (öljy-yhtiöt mukaanlukien) puhdistaa pöydän ilmastoasioihin liittyen saamansa rahoituksen ja vallan suhteen? Veronmaksajina, kuluttajina ja kansalaisina olisimme erittäin kiitollisia.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
Jyväskylä

P.S. Kiitokset Santulle pohjatutkimuksesta

Facebook-kommentit

kommentti(a)

Share This