Ilmastopolitiikan seuraukset

Yksi yleisimmistä argumenteista hiilidioksidipäästöjen rajoittamisen puolesta on varmaankin se, että niin kannattaa tehdä varmuuden vuoksi, vaikka ne päästöt eivät lämmittäisikään ilmastoa. Oletus tässä on se, että hiilidioksidin tuotantoa voidaan vähentää mitättömin kustannuksin, kuten ympäristöväki haluaakin meille uskotella. Asia ei kuitenkaan ole näin. Tämä sivu kertoo miksi.

Osallistu tämän sivun keskusteluketjuun!

Hiilidioksidi on kaiken taloudellisen toiminnan sivutuote

Päinvastoin kuten monet myrkylliset ja haitalliset fossiilisten polttoaineiden polttamisesta syntyvät kaasut — kuten rikin ja typen oksidit, häkä (hiilimonoksidi) sekä pienhiukkaset — hiilidioksidi on palamisen tarkoituksellinen tuote. Yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että mitä suurempi osuus palamisreaktion päästöistä on hiilidioksidia, sitä tehokkaammin ja puhtaammin polttoaine saatiin poltettua. Käytännössä lähes koko taloutemme ja elintapamme lepääkin tämän hajuttoman, värittömän ja ennen kaikkea harmittoman kaasun varassa. Toisin kuin muut palamistuotteet hiilidioksidi ei siis ole saaste.

« Palaa sivun alkuun

Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei ole halpaa

Hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää kahdella tavoin — ottamalla kaasu talteen säiliöihin tai olemalla käyttämättä polttoainetta ensinkään.

Säilötyn kaasun hävittäminen muualle kuin ilmakehään ei ole aivan ongelmatonta, esimerkiksi virvoitusjuomiin sitä voidaan pumpata vain varsin rajallisesti. Laajassa mittakaavassa kaasu tulisi pumpata maan sisään, esimerkiksi tyhjiin öljylähteisiin, tai säilöä valtavissa säiliöissä loputtomasti. Lienee sanomattakin selvää, että kokonaisuudessaan puhutaan varsin kalliista operaatioista, aina talteenottolaitteistoista infrastruktuuriin ja loppusijoitukseen. Tuntuisi varmasti mielettömältä maksaa harmittoman kaasun säilömisestä kiven sisään. Tosin, jos hiilidioksidin keräämisestä tehtäisiin pakollista, se epäilemättä olisi hyvä bisnes.

Helpompaa onkin vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Silläkin kuitenkin on rajansa. Esimerkiksi öljyä käytetään maailmassa vuosittain noin yksi kuutiomaili — kuvittele öljykuutio, jonka jokainen sivu on 1,609 kilometriä pitkä — ja vastaavan energiamäärän tuottaminen muilla keinoin on erittäin vaikeaa: siihen tarvittaisiin esimerkiksi 52 kpl 1,1 gigawatin ydinvoimalaa pyörimässä yhtäsoittoa 50 vuotta (vertailun vuoksi Olkiluodon rakenteilla olevan kolmosreaktorin teho on 1,6 gigawattia) tai lähes 33 tuhatta 1,65 megawatin tuulivoimalaa pyörimässä keskeytyksettä 50 vuotta. Fossiilisten käytön korvaaminen täydellisesti ei siis ole käytännössä mahdollista, mutta lienee vaikea kuvitella, että tuosta energiamäärästä — eli siitä saatavista tuotteista ja palveluista — voitaisiin noin vain luopua.

Lue lisää aiheesta:

« Palaa sivun alkuun

Fossiilisista polttoaineista luopumisen hinta on kova

Koska fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvalla energialla tai edes ydinvoimalla ei ole lähimainkaan mahdollista, tulemme todennäköisesti jatkossakin turvautumaan pääosin fossiilisiin polttoaineisiin. Voimme tietenkin vähentää kulutustamme, mutta täydellistä luopumista niistä tuskin kukaan tosissaan toivoo.

Jos luopuisimme valtaosasta energiaamme, luopuisimme myös käytännössä elintavastamme. Ei puhuta vain yksityisautoilun loppumisesta, vaan siitä, että sähköä riittää vain kaikkein välttämättömimpään — jos siihenkään on varaa. Pakastimet, jääkaapit, lämmitys, ilmastointilaitteet ja lääkkeet olisivat ylellisyyksiä, joihin vain varakkaimmilla olisi mahdollisuuksia, puhumattakaan televisioista, radioista, tietokoneista, kännyköistä, MP3-soittimista ja muista viihteellisistä ”turhuuksista.” Puhdas ja juokseva vesi voisi jäädä köyhimpien ainoaksi hyödykkeeksi.

Ruoasta, vaatteista ja asumisesta tulisi moninkertaisesti nykyistä kalliimpaa. Lasten koulutukseen pystyisivät jälleen vain varakkaimmat, sillä köyhempien pitäisi valjastaa jälkikasvunsa taas kerran avuksi perheen elannon hankkimiseen. Tästäkin jo kerran selvitystä vääryydestä tulisi uudelleen totta, jos heittäydymme tuulimyllyjen ja aurinkopaneelien varaan.

Fossiilisista polttoaineista luopuminen ei siis missään tapauksessa ole realistinen vaihtoehto, varsinkaan vain päästäksemme harmittomasta kaasusta, jota syntyy hengittäessämmekin.

« Palaa sivun alkuun

Päästökauppa on bisnestä — ja köyhät kärsivät

Euroopan Unionissa on otettu käyttöön päästökauppa, jonka tarkoituksena on kannustaa vähemmän hiilidioksidia tuottavaan energiantuotantoon väitetysti ”markkinamekanismein.” Käytännössä seurauksena on ollut korkeammat hinnat kuluttajille, energiayhtiöiden ennätystulokset ja teollisuuden kiihtyvä ulkoistaminen EU:n ulkopuolelle. Silti EU-maiden hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet viime vuosina nopeammin kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen, joka on päästökaupan ja Kioton sopimuksen ulkopuolella.

Niinpä päästökaupan, joka on monella tavoin hyödytön, suurimmiksi kärsijöiksi joutuvat vähävaraiset — mm. opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja lapsiperheet. Pienistä tuloista entistä suuremman osan lohkaisevat kasvaneet sähkö- ja lämmityslaskut, ja lisäksi kohonnut energianhinta vaikuttaa välillisesti tuotteiden hintoihin niitä korottavasti. Ironisesti siis valtio, jonka tulisi olla juuri vähäväkisimpien puolella, on kansainvälisillä sopimuksilla heikentämässä eniten nimenomaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuuksia.

Lue lisää aiheesta:

« Palaa sivun alkuun

Kehitysmaissa asuu myös ihmisiä

Ilmastopoliittinen köyhien kyykyttäminen ei rajoitu vain Suomeen tai länsimaihin, vaan ongelmasta on tulossa globaali, jos ympäristöväki saa tahtonsa läpi. Kehitysmaat ovat nimittäin vihdoin vähitellen nousemassa ikiaikaisesta köyhyydestä ja sorrosta, mutta hiilidioksidi voi muodostaa sille esteen.

Esimerkiksi myös afrikkalaiset haluavat jääkaappeja ja sähköliesiä, sillä monin paikoin jopa puolet ruokavaroista ehtii pilaantua ja majojen nurkissa poltettavat nuotiot aiheuttavat lukemattomia hengityselinsairauksia, joihin kuolevat erityisesti lapset. Näiden laitteiden salliminen kehitysmaiden asukkaille ei kuitenkaan vähennä hiilidioksidipäästöjä vaan jopa mahdollisesti moninkertaistaa ne.

Siis samaan aikaan, kun meidän pitäisi vähentää kulutustamme, Kioton sopimuksen rajoituksista vapautetuissa kehitysmaissa on valtavat paineet lisätä kulutusta. Jotta päästöjen vähentämisellä voisi edes teoriassa olla mitään merkitystä, on kehitysmaat välttämättä saatava mukaan päästötalkoisiin seuraavassa vaiheessa. Tämä olisi käytännössä kuolinisku kehitysmaiden modernisoitumispyrkimyksille ja tuomitsisi näiden maiden asukkaat kurjuuteen.

Lue lisää aiheesta:

« Palaa sivun alkuun