Säteilypropaganda: Ahdistusta, abortteja, itsemurhia ja taloudellista tuhoa

Helvetin hehku, jääkausi, maapallon katastrofaalinen lämpiäminen tai ydinsäteily -uhkakuvien luominen ja niistä pelastuksen tarjoaminen on hyväksi koettu keino hankkia valtaa ja varoja. Ihmiskuntaa on iät ja  ajat hallittu pelolla ja lupauksella pelastuksesta. Oikeus vainoon ja mielipideterroriin on saatu milloin taivaasta, milloin painostusryhmien lasipalatseista. Vaihtoehdoiksi tarjotaan joko hirvittävää säteilykuolemaa tai lokoisaa eloa tuulimyllyn varjossa. Maamme energiapolkitiikkaa pit...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Tuulivoima ja ketjuvartinen lapio – yhtä hyödyllisiä

Tuulivoimassa on paljon hyviä puolia. Esimerkiksi voimalan läheisyydestä voi tehdä edullisia tonttikauppoja ja rotat ja ketut pysyvät särpimessä. Hollannissa tehdyssä tuulivoimatutkimuksessa on kuitenkin havaittu, että tietyissä olosuhteissa tuulivoima lisää hiilidioksidipäästöjä. Lisäpäästöillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, mutta tuulivoiman lisäämistä ei pidä ainakaan Hollannissa perustella tuulivoiman saasteettomuudella. Tuulivoiman saasteet syntyvät myllyjen r...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Jääkausi päättyi auringon vaikutuksesta – ilmastotieteessä uusia ajatuksia

Auringolla onkin oletettua suurempi vaikutus maapallon lämpötilaan, käy ilmi Valtioiden välisen ilmastopaneelin (IPCC:n) juuri julkisuuteen    vuotaneen seuraavan raportin (AR5) tuoreimmasta, tieteellistä perustaa (Working Group 1) koskevasta versiosta. IPCC:n tutkijoiden havainto vahvistaa yleisesti tunnetun havainnon auringon lämmittävästä vaikutuksesta. Jo kauan on epäilty, että maapallon jään sulattikin auringon lämpö, eikä ihmisen tuottama hiilidioksidi (CO2). Myöskään IPCC:n ...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Ilmastonsuojelua Intiassa – työttömyyttä Euroopassa

Intiaan suurimpiin kuuluvalla monialayritys TATA:lla oli ongelma. Heidän Englannista hankkimansa Corus-metallinjalostamon tuotto piti saada nousemaan. Vaikka Redcarin pikkukaupungissa toimivan tehtaan 1 700 ammattilaista pistivät parastaan, se ei tyydyttänyt intialaista päämiestä. Intialaisten pelastukseksi tuli kuitenkin vihreiden lobbareiden junailema päästökauppajärjestelmä. Coruksella oli käytössään 600 miljoonan punnan arvosta päästöoikeuksia, ja ne pystyttiin myymään kun tuotant...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Uutta tietoa uhkaavasta merenpinnan noususta – pelastukoon, ken voi.

Olen useammassa aiemmassa kirjoituksessani väittänyt, että merenpinta ei ole tällä vuosituhannella noussut ollenkaan tai vain hyvin vähän. Nyt tuli tukea aika arvovaltaiselta taholta, Yhdysvaltain sää- ja valtamertentutkimusorganisaatiolta (NOAA). Sen julkaisema tutkimus "The Budget of Recent Global Sea Level Rise" kertoo samansuuntaisista havainnoista. NOAA:n tutkimusryhmä arvioi merenpintaa vuosien 2005-2012 aikana tehtyjen mittausten perusteella. He laskivat kaksi arviota eri menetelmil...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »