Puuttuvan jääpalan kylmä hönkäys

Talvi vain jatkuu, vaikka kalenterin mukaan termisen kevään pitäisi eteläisessä Suomessa alkaa tällä viikolla. Euroopan lämpötilat kevätaamuna 27.3.2013Tuolla termisellä keväällä tarkoitetaan vuorokauden keskilämpötilan nousua plusasteiden puolelle. Kevättä odottaville suomalaisille kerrottakoon laihaksi lohduksi, että keskimääräistä kylmempää on ollut muuallakin. Keski-Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta on viime aikoina raportoitu runsaista lumisateista ja jopa mittaushistorian ky...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Euro – solidaarisuutta, vaurautta ja vakautta – Vladimir-setä on hyvin, hyvin vihainen

Yhteinen euro-alue on sitten menneisyyttä. Talletusten suoja on murrettu Kyproksella, eurot eivät enää liiku vapaasti, kuten yhtenäisen valuutta-alueen henkeen kuuluu. EU:n apupäätöksen perusteella Kyproksen kansantulosta häipyi kerralla ainakin 10-20 prosenttia, työttömyys kasvoi tuhansilla; kyproslaisten talous koki vakavan iskun. Euro ei ollut kyprokselle sitä, mitä heille liittymisvaiheessa luvattiin. Kypros houkutteli venäläistä rahaa jo ennen euroon liittymmistä. Aurinkoiset hiekka...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Eikö maapallo lämpene?

IPCC ja siihen tukeutuvat tahot väittävät maapallon keskilämpötilan jatkavan “pelottavaa” nousuaan ja syyttävät tästä ihmiskunnan kiihtyvää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ilmakehän lisääntyvän hiilidioksidipitoisuuden sanotaan estävän maanpinnan läheisen lämmön karkaamista avaruuteen. Kasvihuonekaasuista On totta, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu ja sen pitoisuus on noussut teollistumisen alkuaikojen 0,03%:sta nykyiseen 0,04%:iin, mutta voiko tämän kasvihuonekaas...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Ilmastonmuutospolitiikka aiheuttaa ruokamellakoita ja menoja myös suomalaisille

Ruoan hinnalla ja niihin liittyvillä mellakoilla on yhteys kansannousuihin.Blogistania selatessani löysin mielenkiintoisen graafin, jolla on vahva kytkös ilmastopolitiikkaan. Olin pitkään töissä alueilla, joissa graafi kertoo mielenosoituksia ja mellakoita tapahtuneen. Siksi olen varma siitä, että mielenilmaisuilla on noilla köyhyyden riivaamilla alueilla suora kytkös peruselintarvikkeiden hintoihin.Mutta tavallinen suomalainen ei ehkä tiedä, että ruoan maailmanmarkkinahinnalla on iso kytk...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Välipuhe hiilidioksidin säteilystä

Keskusteluissa on käynyt ilmi, että monet ns. kasvihuoneilmiön aatteelliset puolustajat ymmärtävät huonosti sekä ilmakehän tapahtumia, että vakaumuksellisesti propagoimansa periaatteen fysiikkaa. Se on sikäli outoa, että kyseisen ilmiön tuhoisuudella perustellaan sekä ilmaston “suojelemista”, että energiapolitiikkaa, jossa hiilestä pyritään pääsemään kokonaan eroon. Loppujen lopuksi juuri energiapolitiikasta on kysymys. Aikaisemmissa kirjoituksissani on ongelmaa lähestyt...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »