Tuleva talvi edellisiä lämpimämpi?

Skeptikkoystäväni ympäristötekniikan dosentti Åbo Akademissa, tri Jarl Ahlbeck, on pyynnöstä antanut oman “ennusteensa” tulevasta talvesta. Jallen mukaan alkava talvi, joulu-helmikuu, tulee olemaan verrattain lämmin. Hänen näkemyksensä perustuu omiin tilastollisiin ohjelmiinsa, jotka kertovat, että lähes kaikki kylmät talvet aina vuodesta 1951 lähtien ovat johtuneet kolmen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Tällöin vallitsee (1) tropiikin päällä itäinen stratosfäärituuli, (2) au...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Kirkon ulkomaan apu pysyköön asiassa

Kirkon ulkomaanapu on ottanut askeleen alueelle, jossa sillä ei ole asiantuntemusta. Uusin kampanja “Päästöt kuriin”, eli kehottaa tulemaan mukaan antamaan kasvot vaatimukselle ilmastonmuutoksen hillitsemisestä! Lähetin palautteena: Katastrofiapu on hyvä asia ja siihen olen ottanut osaa sekä lahjoituksin, että maksamalla kirkollisveroani vaikka en allekirjoita kristillisen kirkon dogmaa kolmiyhteydestä, jne. Sen sijaan usko ihmisen kykyyn HILLITÄ ILMASTONMUUTOSTA ei perustu mihink...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Professori V-P Salosen ihmeelliset väittämät

YLE TV2:ssa 11.9.2011 esitettiin antoisa dokumentti Autiomaa, jossa kuvattiin Huippuvuorten maisemia ja pienen suomalaisen geologiretkikunnan työskentelyä. Siinä kerrottiin ennen kaikkea retkikunnan johtajan, Helsingin Yliopiston ympäristögeologian professorin, Veli-Pekka Salosen mietteistä geologiasta ja maailman menosta. Näissä mietteissään hän näköjään luopui kriittisen tiedemiehen roolistaan ja eksyi maalaamaan uhkakuvia ilmastonmuutoksesta, tavalla johon vain eräät poliitikot ovat ...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Miten Svensmarkin pilviteoria kehittyi

Vasta tänään kompastuin jo 2007 tehtyyn erinomaiseen tanskalaiseen ilmastodokumenttiin “The Cloud Mystery” SUOSITTELEN puhuttua englantia ymmärätville! Osa kuvista ja tekstistä oli minulle ennestään tuuttuja, mutta filmi oli silti hyvin antoisa, sillä se hienosti selvitti Svensmarkin teorian syntyvaiheita sekä teorian jatkokehittelyn yhteistyössä kanadalaisen paleontologin Jan Veizerin ja israelilaisen fyysikko/tähtitieteilijän Nir Shavivin kanssa aina ensimmäisiin sumukammiok...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »

Kiistelyä pilvien säteilypalautteesta Ari Jokimäen kanssa

Roy Spencerin ja Danny Braswellin vertaisarvioitu kirjoitus “On the Misdiagnosis of Surface Temperature Feedbacks from Variations in Earth’s Radiant Energy Balance” Remote Sensing julkaisussa herätti välittömästi todellisen vastalausemyrskyn, koska he julkesivat väittää, että pilvipeite säätelee lämpötilaa eikä päinvastoin kuten “vakiintunut tiede” väittää. Kiivailun tiimellyksessä julkaisusarjan päätoimittaja Wolfgang Wagner päätti erota, kuten Ari Jokimä...

Tämä on katkelma toisella sivustolla olevasta kirjoituksesta. Siirry alkuperäiseen kirjoitukseen tästä »