Suomen hallituksen ja EU:n on uudelleenarvioitava ilmasto- ja energiapolitiikkansa

Mediatiedote 24.01.2010
Vapaa julkaistavaksi heti

Suomen hallituksen ja EU:n on uudelleenarvioitava ilmasto- ja energiapolitiikkansa

YK:n hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n luotettavuuteen kohdistuneiden paljastusten johdosta kansalaisjärjestö Ilmastofoorumi ry vaatii Suomen hallitukselta ja Euroopan Unionilta ilmasto- ja energiapolitiikan välitöntä uudelleenarviointia, erityisesti IPCC:n väitteisiin pohjautuvilta osin. On ehdottomasti selvitettävä, missä määrin IPCC:n tieteellisiin yhteenvetoraportteihin ja ennusteisiin on vaikuttanut muun muassa kansainvälisten suuryritysten voitontavoittelu. Jatka artikkeliin Suomen hallituksen ja EU:n on uudelleenarvioitava ilmasto- ja energiapolitiikkansa

Ilmaston vuosi 2009

Voi olla liian aikaista sanoa, mutta tulevaisuuden historiantutkijat saattavat pitää vuotta 2009 käänteentekevänä ilmastokeskustelun suhteen. Loppuvuoden tapahtumat, kuten climategateksi ristitty tietovuoto, Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistuminen ja sitä välittömästi seurannut kylmän ja lumisen talven alkaminen, eivät voi olla osaltaan vaikuttamatta yleisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista, puhumattakaan keskeisten ilmastovaikuttajien paljastuneista taloudellisista kytköksistä. Keskustelu ei ole kuitenkaan vielä päättynyt, eikä ihmisten rahastaminen ilmastonmuutoksella.

Ilmastopolitiikan kansainvälinen veturi on YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, joka perustettiin vuonna 1988 tutkimaan nimenomaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta eikä ilmaston muuttumista yleensä. IPCC:n puheenjohtajana on vuodesta 2002 lähtien toiminut intialainen Rajendra K. Pachauri, joka on koulutukseltaan rautatieinsinööri ja taloustieteiden tohtori. Hän on luonut itselleen vaikuttavan ja varakkaan uran öljy-, hiili- ja energiateollisuudessa viimeisenä kolmena vuosikymmenenä, myös IPCC:n puheenjohtajana ja sitä ennen varapuheenjohtajana (vuodesta 1997) ollessaan.

Esimerkiksi viimeisimmän öljy-yhtiönsä hän perusti Teksasiin vuonna 2005. Lisäksi Pachauri yrityksineen tekee bisnestä läheisessä yhteistyössä muiden keskeisten hahmojen kanssa, kuten Euroopassa EU-rahoitteista bioenergiahanketta kumppaninaan mm. Sir John Houghton, joka oli yksi avainhenkilöistä IPCC:n alkuaikoina ja on toiminut myös Ison-Britannian Ilmatieteenlaitoksen johtajana. Pachaurilla on myös suuret taloudelliset intressit päästökaupan suhteen. Pachaurin kytköksistä uutisoi maailmalla ainakin brittiläinen Telegraph, vaikka suomalaisiin tiedotusvälineisiin asti tämä pikku-uutinen ei eksynytkään.

Päästöbisneksessä on kunnostautunut myös ilmastoprofeettanakin tunnettu Yhdysvaltain entinen varapresidentti, Nobel-voittaja Al Gore, joka tunnetusti ”kumoaa” jättimäisen kartanonsa, useiden citymaastureidensa sekä yksityislentokoneensa päästöjä ostamalla hiilikrediittejä omalta yhtiöltään. Samalla on hyvä muistaa, että päästökaupan varhaisimpia ja innokkaimpia kannattajia oli muuan yhdysvaltalainen energiayritys nimeltä Enron, joka tunnetaan nyttemmin lähinnä sen lopulta kaataneesta suuresta kirjanpitohuijauksesta. Enronin johtajien mukaan päästökaupasta oli kuitenkin tulossa kannattavin bisnes koskaan – ja onhan se, kun kansalaiset ja yritykset pakotetaan maksamaan turhasta.

IPCC nojaa vahvasti brittiläisen Itä-Anglian yliopiston Ilmastontutkimusyksikköön CRU:iin. Moni IPCC:n arviointiraporttien johtavista kirjoittajista on CRU:n palkkalistoilla ja IPCC käyttää ensisijaisesti CRU:n tutkimuksia, tuloksia ja erityisesti lämpötilahistoriaa, vaikka toki se huomioi myös paljon muuallakin tehtyä tiedettä. Usein puhutaan siitä, että IPCC:n toiminnassa on mukana 2500 tiedemiestä, mutta todellisuudessa sen arviointiraportit ovat pääosin muutaman kymmenen tutkijan käsialaa ja näistä yksittäisilläkin tutkijoilla, kuten omien lukujensa pääkirjoittajilla, on huomattavan suuri henkilökohtainen vaikutusvalta raportin sisältöön. Esimerkiksi äskettäin ilmastotutkija Benjamin D. Santer (LLNL-laitoksesta Yhdysvalloista) paljasti poistaneensa IPCC:n vuoden 1995 arviointiraportin luonnoksesta viisi kohtaa, joissa keskusteltiin siitä, että ihmisen toiminta ei aiheuttaisi havaittavasti ilmastonmuutosta.

CRU:sta marraskuussa vuodetut climategate-sähköpostit ja -dokumentit osoittivat CRU:n ilmastotutkijoiden, etunenässä laitoksen johtajan Phil Jonesin, sekä muiden IPCC:n prosessissa mukana olevien tutkijoiden, kuten Ben Santerin, keskustelleen keskenään huolta herättävistä aiheista. Tutkijoiden mielestä oli esimerkiksi täysin hyväksyttävää väheksyä tieteen, jopa verovaroilla tuotetun tieteen, julkisuusperiaatetta. Sähköpostien mukaan tiedemiehet mieluummin tuhosivat todistusaineistoa ja tutkimusdataa kuin luovuttivat sitä muiden tutkijoiden käyttöön. Phil Jones vastuuasemassaan jopa kannusti kollegoitaan, niin CRU:ssa kuin muuallakin, tuhoamaan tiettyjä asioita käsitteleviä sähköposteja, jottei niitä tarvitsisi julkisuuslakien mukaisesti julkistaa pyynnöstä. Eräässä viestissä hän kertoi tuhonneensa itse suuria määriä sähköposteja, vaikka myöhemmässä lehtihaastattelussa kielsikin asian.

Climategaten tarkempi analyysi on edelleen kesken. Itä-Anglian yliopisto on määrännyt sisäisen tutkinnan, jonka ajan Phil Jones on hyllyllä. Myös Yhdysvalloissa on käynnistetty sisäisiä tutkintoja asian tiimoilta. Riippumattomat tutkijat käyvät jatkuvasti läpi vuodettuja dokumentteja ja aineistoja, joista on jo paljastunut ainakin kaikkia laatustandardeja halveksuva ohjelmistokoodien kelvoton taso. Aineistoa on paljon, noin tuhannen sähköpostiviestin lisäksi yli 3000 muuta tiedostoa, kaikkiaan yli 160 megatavua tietoa, joten sen tarkka analysointi on aikaavievää työtä ja lopullisia arviointeja saamme vielä odottaa hyvän tovin. Joka tapauksessa pelkät sähköpostit kertovat karua kieltään keskeisten tutkijoiden väheksynnästä avoimen tieteen prosesseja kohtaan. Eräs venäläinen tutkimuslaitos arvioi alustavasti ainakin Venäjän säämittaustietoja käytetyn CRU:ssa valikoidusti lämpenemistä suosien.

Poliittinen eliitti ja muut ilmastoasiaan keskittyvät piirit olivat ladanneet Kööpenhaminan ilmastokokoukseen valtavat odotukset. Kööpenhaminassa oli alunperin tarkoitus saada aikaan kaikkia maita sitova sopimus, jonka kieli viesti enemmän maailmanhallinnosta kuin ilmastonsuojelusta julkisuudessa esitetyistä tavoitteista huolimatta. Kööpenhamina onneksemme epäonnistui, mutta siitä huolimatta joitakin sitoumuksia tehtiin, kuten Suomen lupaus 110 miljoonasta eurosta kehitysmaille ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen torjuntaan. Jokaista kansalaista kohti summa on toki vain parikymppiä, maksavia kansalaisia kohti tietysti enemmän, mutta niin presidenttimme kuin pääministerimmekin kyllä lupailivat rahavirtojen kasvavan jatkossa, jopa 10-20-kertaisiksi.

Kööpenhamina ei kuitenkaan ollut tien pää. Hallitustenvälinen ilmastoprosessi jatkuu alkavana vuonna Saksan Bonnissa kesäkuussa ja Meksikossa joulukuussa, joka on uusi takaraja kaikkia sitovalle ilmastosopimukselle. Voinemme odottaa, että Kööpenhaminassa pyörähtänyt Suomen 67-henkinen valtuuskunta ei tähän vielä tärkeämpään kokoukseen riitä, vaan Meksikon lämpöön löytyy enemmänkin lähtijöitä. Ja vaikka Kööpenhaminan kokous tuottikin yhtä paljon päästöjä kuin noin 150 tuhannen asukkaan kaupunki, niin meidän veronmaksajien lienee turha toivoa videoneuvottelun läpimurtoa vuoden kuluessa, vaikka esimerkiksi yritysmaailmassa onkin jo huomattu, ettei jokaista neuvottelua ja päätöstä tarvitse tehdä kasvotusten.

Viimeistään vuosi 2009 paljasti ilmastokeskustelun olevan puhdasta politiikkaa ja bisnestä. Tieteen ylevistä periaatteista joustetaan rahan ja vallan nimissä. Vuonna 2010 meidän tavallisten ihmisten on viimein aika sanoa kiitos, mutta ei kiitos.

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi

MOT: Ilmastogate (ma 7.12. klo 20:00 TV1)

TV1 esittää maanantaina klo 20:00 ohjelman MOT: Ilmastogate: ”Salatut kansiot paljastavat ilmastotutkijoiden eliitin likaiset temput. Toimittajat Martti Backman ja Matti Virtanen.”

Parin viikon takainen kommenttini aiheesta: CRU-vuoto — ei savuava ase vaan sienipilvi? Tuoreempia kehitysaskeleita voi seurata mm. Climate Audit ja Watts Up With That -blogeissa sekä tietysti Ilmastofoorumin keskustelupalstalla ja tiede.fi:n keskustelupalstalla.

Avoin kirje tasavallan presidentti Tarja Haloselle

(Tämä kirje on myös ladattavissa PDF-muodossa)

Arvoisa tasavallan presidentti,

Ensinnäkin haluan kiittää Teitä ilmastoasioita kohtaan osoittamastanne huomiosta. Lehtitietojen mukaan aiotte johtaa Suomen valtuuskuntaa joulukuussa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Siihen liittyen toivoisin Teidän huomioivan seuraavia näkökulmia ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvien poliittisten toimenpiteiden vaikutuksista ympäristönsuojeluun ja kansalaisten hyvinvointiin.

Käsittelen ensin lyhyesti asian tieteellistä puolta, jonka jälkeen keskityn ilmastopolitiikan vaikutuksiin. Lopuksi kerron, kuinka toivomme Teidän suhtautuvan asiaan.
Kuten hyvin tiedämme, hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, joiden lämmittävä vaikutus osaltaan mahdollistaa tuntemamme elämän maapallolla. Elämän kannalta hiilidioksidin lannoittava rooli on kuitenkin tärkeämpi, sillä hiilidioksidi on edellytys kasvien yhteyttämiselle.

Hiilidioksidin lämmittävä vaikutus on kuitenkin hupeneva eli jokainen uusi hiilidioksidimolekyyli ilmakehässä lämmittää hieman edellistä vähemmän. Tätä voidaan verrata siihen, että maalattaessa mustaa esinettä valkoiseksi, ensimmäinen maalikerros vaalentaa kappaletta eniten ja jokainen uusi kerros on vaikutukseltaan vähäisempi.

Vallitseva käsitys kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin vaarallisesta lämmittävästä vaikutuksesta perustuukin siihen oletukseen, että niiden aiheuttama lämpeneminen johtaa tärkeimmän kasvihuonekaasun, vesihöyryn määrän lisääntymiseen ilmakehässä, joka puolestaan aiheuttaa lisää lämpenemistä, synnyttäen niin kutsutun positiivisen takaisinkytkennän.

Tämä käsitys on periaatteessa vahvistettu tietokonemalleilla, jotka ennustavat hiilidioksidin kaksinkertaistumisesta 2,5 – 6,0 asteen maapallon keskilämpötilan nousua. Vahvistus pohjautuu käytännössä täysin tietokonemalleihin, eikä sitä ole vielä vahvistettu empiirisillä havainnoilla. Positiivisen takaisinkytkennän täytyisi näkyä siinä, että ilmakehän lämmetessä ulos avaruuteen karkaava lämpösäteily kasvaisi lämpenemistä vähemmän tai ei lainkaan.

Asiaa on kuitenkin pyritty selvittämään myös empiirisin havainnoin, jotka ovat päinvastoin osoittaneet, että avaruuteen karkaavan lämpösäteilyn määrä on itse asiassa kasvanut ilmakehän lämpenemistä nopeammin, mikä todistaa negatiivisen takaisinkytkennän puolesta. Toisin sanoen, ilmastojärjestelmä näyttäisi suojelevan itseään ylikuumenemiselta ja lämmetessään ilmakehä päästää entistä enemmän lämpöä pakoon. Uusimpien tulosten mukaan tämä tarkoittaisi jopa vain puolen asteen lämpenemistä hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumiselle.

Hyvän kansantajuisen yhteenvedon näistä ilmastotieteen uusimmista käänteistä, sekä joistakin ilmastotieteen häpeällisistä, epätieteellisistä piirteistä esitti maanantaina 9.11. TV1:llä esitetty MOT-ohjelma ”Ilmastokatastrofi peruutettu”.

Seuraavaksi siirryn ilmastopolitiikan seurauksiin ja vaikutuksiin.

Kuten voitte ylläolevasta todeta, tieteen osalta ihmiskunnan vaikutus maapallon ilmastoon on kaikkea muuta kuin ratkaistu kysymys. Poliitikkojen ja median keskuudessa kuva on kuitenkin toinen ja ihmisen katastrofaalista vaikutusta globaaliin ilmastoon pidetään täysin varmana asiana. Tämän varmuuden pohjalta ollaan kansainvälisin hankkein sitomassa valtioita ja kansalaisia toimenpiteisiin ja tavoitteisiin, joiden seuraukset voivat olla odottamattomat.

Tärkein näkökulma on mielestäni psykologinen. Jo nyt lukuisat ihmiset ovat kyllästyneet jatkuvaan ilmastonmuutosuutisointiin ja -poliitikointiin. Ilmastonmuutos-sitä ja ilmastonmuutos-tätä ovat niin tehokkaita argumentteja, että ilmastonmuutoksella perustellaan lähes mitä tahansa tavoitetta. Erityisesti mikä tahansa ympäristönsuojelullinen toimenpide kytketään säännönmukaisesti ilmastonmuutokseen. Olemmekin huolestuneita siitä, että kansalaisten turhautuminen ilmastonmuutostoitotukseen ja erityisesti sen mahdollinen osoittautuminen vääräksi hälytykseksi tulevaisuudessa johtavat oikeasti tärkeiden ympäristönsuojeluhankkeiden kohtaamaan aiheettomaan vastustukseen. Ilmastonmuutoksen torjuminen voi siis kääntyä ympäristönsuojelullisesti itseään vastaan.

Oleellinen sivujuonne tässä riskissä on se, että hiilidioksidista luodaan kuvaa vaarallisena saasteena, esimerkiksi monien ilmastouutisten yhteydessä näytetään kuvaa savukaasujen peittämistä suurkaupungeista tai tummaa savua tupruttavista tehtaanpiipuista. Hiilidioksidi on kuitenkin todellisuudessa hajuton, mauton ja väritön sekä kaikkina realistisina pitoisuuksina harmiton kaasu, joka on kaiken lisäksi elämälle välttämätön kasvilannoite. Kun valheellinen mielikuva hiilidioksidista saasteena murtuu, on vaara, että todellisiakin saasteita ryhdytään väheksymään.

Yksi kansalaisia ehkä eniten ärsyttäneitä yksittäisiä toimenpiteitä oli hehkulamppujen asteittainen kieltäminen. Hehkulamppujen tilalle tarjotaan erityisesti energiansäästölamppuja, jotka elohopeaa sisältävinä ovat ongelmajätettä ja siten ympäristölle erittäin haitallisia, varsinkin kun ne usein hävitetään normaalien jätteiden joukossa. Energiansäästölamput eivät myöskään usein vastaa kansalaisille annettua kuvaa niiden kestävyydestä, valovoimasta ja edullisuudesta, eivätkä ne sovellu hyvin tai lainkaan kaikkiin hehkulamppujen käyttökohteisiin. Lisäksi niiden hintaa pidetään keinotekoisesti ylhäällä niitä koskevilla EU:n korkeilla tulleilla.

Myös taloudelliset näkökulmat on huomioitava, sillä ilmastonsuojelu ei ole ilmaista. Mikäli ihmisen osuus ilmastonmuutokseen on oletettua merkittävästi vähäisempi tai merkityksetön, kuten monet tuoreet tieteelliset tutkimukset viittaavat, niin taloudelliset panostukset muuttuvat kerralla hukkaan heitetyiksi. Erityisesti näinä talouskriisin aikoina on huolestuttavaa, että varsinkin heikoimmin toimeentulevat kotitaloudet joutuvat tinkimään hyvinvoinnistaan kasvavien energiamaksujen ja kallistuvan energian nostamien välttämättömyyshyödykkeiden hintojen vuoksi, kun puolestaan energiayhtiöt takovat ennätystuloksia vuodesta toiseen jopa talouden valtavirtaa vastaan muun muassa päästökauppamekanismien voimauttamina.

Ilmastonsuojelun taloudellisia vaikutuksia tutkiessa ei voi välttyä siltäkään johtopäätökseltä, että kyseisten toimenpiteiden aiheuttama kasvava taloudellinen rasitus kotitalouksille voi aiheuttaa haittaa todellisiin ympäristöongelmiin puuttumiselle. Ympäristöystävälliset ja eettiset valinnat ovat nimittäin usein jonkin verran hinnakkaampia kuin kauppojen hyllyiltä löytyvät muut tuotteet. Erityisesti halpojen aletuotteiden, joiden ympäristöystävällisyydessä ja kulutuskestävyydessä on usein toivomisen varaa, kysynnän voi odottaa kasvavan ympäristön kannalta kestävämpien tuotteiden kustannuksella.

Tulevaisuuden kannalta pahin ongelma on kuitenkin niin kutsuttu hiilivuoto. Jo nyt Kööpenhaminan kokous on epäonnistunut ennen alkamistaan, eikä kaikkia maita sitovia vähennystavoitteita sovita ainakaan vuoteen, jos sittenkään. Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n alueella omien vähennystavoitteiden aiheuttamien kustannusten vuoksi yhä useampi teollisuusyritys siirtää tuotantonsa kokonaan tai osittain muutenkin alhaisempien kustannusten kehittyviin maihin, joissa on myös jatkuvasti suurempi osa globaaleista markkinoista.

Tämä on ongelma, jota ei voida paikata palveluammateilla tai niin kutsutuilla vihreillä työpaikoilla. Teollisuuden ulosliputus syö tuottavia työpaikkoja, mikä puolestaan aiheuttaa työttömyyttä teollisuuden alihankkijoilla ja palvelualoilla. Vihreät työpaikat puolestaan pääsääntöisesti edellyttävät mittaviakin julkisia tukia, mikä taannoisen espanjalaisen tutkimuksen mukaan tuhoaa enemmän työpaikkoja muilla aloilla kuin synnyttää uusia vihreille aloille. Seurauksena on yleinen hyvinvoinnin lasku sekä julkisten palveluiden, eläkkeiden ja sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksen romahtaminen.

Kuten olen näyttänyt, ilmastopolitiikalla voi olla suuria kustannuksia ja vakavia seurauksia. Jos vielä on niin, että totuus ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen poikkeaa ratkaisevilta osin nykyisin vallitsevista oletuksista, kaikki ilmastonsuojelun nimissä tehdyt uhraukset muuttuvat turhiksi.
Nämä näkökulmat toivoisimme Teidän, arvoisa tasavallan presidentti, ottavan huomioon johtaessanne Suomen valtuuskuntaa Kööpenhaminassa ja osallistuessanne suunnitellun ”poliittisen ilmastosopimuksen” tekoon. Niin ikään toivoisimme Teidän huomioivan nämä näkökulmat koko kansan presidenttinä ja arvojohtajana myös muussa toiminnassanne.

Suomen tasavaltaisen valtion ja kansan tulevaisuus sekä hyvinvointi ovat ilmastokysymyksessä mitä suurimmassa määrin uhattuina, joten toivomme myös Teidän muistavan, että juuri Suomen kansan etujen valvonta ja puolustaminen on Teidän tärkein tehtävänne. Lienemme samaa mieltä siitä, että Suomen kansan etuihin kuuluvat niin puhdas, elinvoimainen luonto ja ympäristö kuin toimiva talouskin, joka pystyy työllistämään ja elättämään koko väestömme ja mahdollistamaan myös ympäristöstä ja lähimmäisistä huolehtimisen.

Ilmastofoorumi ry:n sekä muiden ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista huolestuneiden kansalaisten puolesta,

Pasi J. Matilainen
Puheenjohtaja, Ilmastofoorumi ry
www.ilmastofoorumi.fi