Virallisuutta tavoitteleva ilmastousko saa yhä enemmän hurmosliikkeen piirteitä. Vallitseva oppirakennelma jonkin menneen ajan vakaasta ilmastosta ja nykyisestä ihmisen aiheuttamasta jatkuvasta ilmaston lämpenemisestä ääri-ilmiöineen vaatii jatkuvasti enemmän keinotekoista pönkittämistä, kun kaikki ilmiöt luonnossa joudutaan tulkitsemaan lämpenemiseen liittyviksi.

Virallisiksi ilmastotutkimuksiksi tilastoitavilta kirjoituksilta edellytetään sitoutumista opinkappaleisiin jatkuvasta lämpenemisestä ja sen vahingollisuudesta sekä ihmisen syyllisyydestä. Luonnontieteelliselle tutkimukselle asetettuja ehtoja eivät virallisiksi ilmastotutkimuksiksi tilastoitavat kirjoitukset useimmiten täytä. Viime aikoina ilmaston vaihtelun erityisasiantuntijoina onkin muutaman vakituisen meteorologin ja toimittajajoukon vahvistuksena esiintynyt niin tilastojen laskija kuin neurotieteilijäkin.

Todellisuudessa ilmastossa on jatkuvasti käynnissä lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia vaihteluja, joissa lyhytaikaisen seurannan antama kuva voi olla täysin ristiriidassa pitkäaikaisemman ja vaikuttavamman trendin kanssa. Juuri siitä on kysymys nykyisessä lämpenemisuskossa, joka perustuu noin 150 vuotta sitten päättyneen hyvin kylmän kauden, nk. pienen jääkauden, jälkeiseen lämpenemiseen. Lämpeneminen on hyvin vaatimatonta verrattuna esim. pientä jääkautta edeltäneeseen keskiajan lämpökauteen, jolloin lämpömittari oli vielä keksimättä, mutta sekä kulttuuri- että luonnonhistorialliset tiedot kiistämättömästi osoittavat ilmaston olleen vuosisatojen ajan selvästi nykyistä lämpimämpi.

Pitempiaikainen ilmaston kehitystrendi ainakin keskiajalta asti on siis ollut viileneminen, lämpenemistä lupaavat jaksot ovat olleet lyhyitä poikkeamia. Maapallon ilmastohistorian näkökulmasta tuoreita tapahtumia ovat jääkaudetkin, joista nuorimman mannerjäätikkö ulottui laajimmillaan Keski-Euroopan tasalle asti. Nuorin jääkausi kääntyi lämpökaudeksi noin 10 000 vuotta sitten ja seuraava tulee ennemmin tai myöhemmin. Elämme jääkausien välistä lämpökautta, joka selvästikin on parhaat päivänsä nähnyt. Ensimmäisinä jääkauden päättymistä seuranneina vuosituhansina lämpöjaksot olivat pitkiä ja todella lämpimiä.

Arkeologiset aineistot osoittavat asutuksen laajenemis- ja supistumisvaiheita, joiden luonnollisin selitys on ilmaston vaihtelu. Lämpiminä aikoina asutus vapaaehtoisesti levittäytyy kohti kylmempiä leveysasteita ja kylmän ajan tullessa taas pakon edessä vetäytyy; Grönlannin asutus- ja elinkeinohistoria kuvaa tätä hyvin. Ilmastopakolaiset pakenevat tulevaisuudessakin kylmää ja nälkää, lämpimillä leveysasteilla ihmislaji on syntynyt ja siellä myös koko ajan pysynyt. Lämpökausina maapallo on elämälle ystävällisimmillään, asumis- ja tuotantokelpoinen pinta-ala on laajimmillaan ja eläminen mukavimmillaan, kun taas kylmiä kausia luonnehtivat kylmä, nälkä, sairaudet ja ilmastopakolaiset. Nykyiset pakolaisongelmat eivät liity millään tavoin ilmastoon, vaan johtuvat erilaisista sairaista yhteiskunnista; pakolaisjoukkojen liike on kohti epämukavampia ilmastoalueita.

Poliittista valtaa hamuava ilmastousko sekoittaa suunnitelmallisesti toisistaan täysin riippumattomat ympäristöasiat ja ilmaston vaihtelun. Elinympäristönsä mukavuuteen ja terveellisyyteen ihminen pystyy vaikuttamaan, sen sijaan mikään ihmisen tekemä tai tekemättä jättämä ei millään tavoin vaikuta maapallon ilmaston vaihteluun. Valtapoliittisin perustein ajettu ilmastonmuutoksen vastainen taistelu sisältää yhteiskunnalle hirvittävän kalliiksi tulevia toimenpiteitä, jotka jakautuvat kahteen lajiin: 1. ympäristöön mitään vaikuttamattomat, ja 2. ympäristöä vahingoittavat.

Tieto leviää kyllä, mikä näkyy päättäjien kasvavana vastahakoisuutena ilmastouskovaisten suurkokoontumisissa, mutta paljon työtä vaaditaan ennen kuin luonnontieteellinen käsittelytapa tulee käyttöön. Nykytilanteen irvokkuutta kuvaa hyvin se, että pelkästään aatteelliseen pohjaan tukeutuvia nimitetään ilmastotieteilijöiksi ja luonnontieteellistä tietoa etsiviä nimitetään skeptikoiksi. Ilmaston vaihteluun vaikuttavien tekijöiden yhteiskuntaa palveleva tieteellinen tutkiminen pitäisi lopultakin aloittaa, jotta yhteiskunta pystyttäisiin rakentamaan vaihtelun koko kirjosta selviytyväksi.

Pasi Lehmuspelto, FL

(Kirjoitus on aiemmin julkaistu tiivistettynä Lapin Kansassa 12.3.2014.)

Facebook-kommentit

kommentti(a)

Share This