GreenFree Finland ry vaatii biopolttoaineista luopumista

Lehdistökommentti 6.5.2008
Julkaisuvapaa heti

GreenFree Finland ry vaatii täydellistä biopolttoaineista luopumista niiden aiheuttamien ympäristötuhojen ja inhimillisen kärsimyksen vuoksi.

Niin kutsutut biopolttoaineet, kuten esimerkiksi kasvipohjainen etanoli ja palmuöljypohjainen biodiesel, ovat tehottomia ja niiden tuottaminen on sekä ympäristölle että ihmisille vahingollista.

Polttoainekäyttöön tarkoitettuun etanoliin käytettävä raaka-aine on pääasiallisesti myös ruoaksi sopivaa maissia tai muuta viljaa. Muiden raaka-ainekasvien tuottaminen puolestaan vähentää ruokaviljojen peltoalaa. Määrät ovat merkittäviä, sillä Yhdysvallat on asettanut tavoitteeksi korvata neljänneksen liikennepolttoaineista biopolttoaineilla ja EU:kin kymmenen prosenttia.

Biopolttoaineiden aggressiivinen tukeminen ja lisääminen ovatkin osaltaan vaikuttaneet ruokaviljojen maailmanmarkkinahintojen tuntuvaan nousuun. Lisäksi on osoitettu, että etanolilitran valmistamiseen kuluu enemmän fossiilisia polttoaineita kuin mitä sillä voidaan korvata. Myös joidenkin biodiesel-laatujen raaka-aine on viljaa, kuten rypsiä tai rapsia.

Palmuöljyn tuottaminen aiheuttaa merkittäviä haittoja ympäristölle, kun sen tuotannon tieltä raivataan sademetsää. Sademetsien kiihtyvä tuhoutuminen vaikuttaa huomattavasti niiden paikalliseen ympäristöön ja ilmastoon sekä mahdollisesti myös koko maailmaan.

Kokonaisuudessaan biopolttoainevillitys on huono ajatus. Kuten todettu, ne rasittavat ympäristöä ja aiheuttavat sekä ruoan että liikkumisen hintojen nousua. Niistä ei myöskään ole havaittavaa hyötyä, sillä niistä joidenkin koko elinkaaren päästöt saattavat olla jopa perinteisiä polttoaineita suurempia.

Biopolttoaineiden tutkimusta kannattaa kuitenkin jatkaa ja seuraavien sukupolvien biopolttoaineiden hyödyt ja haitat on arvioitava tapauskohtaisesti uudelleen.

Lisätietoja:
Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, GreenFree Finland ry
etunimi.sukunimi.ei.roskapostia@greenfree.fi

Facebook-kommentit

kommentti(a)

Share This