Alla Etelä-Suomen Sanomiin lähetetty mielipidekirjoitus:

Ilmastonmuutoskyselystä

Etelä-Suomen Sanomissa 3.2.08 julkaistiin artikkeli ilmastonmuutoksesta lehden nettisivuilla olleen kyselyn perusteella. Kommentoin kysymysten kehnoa laatua jo etukäteen toimitukselle, joten en puutu tässä kirjoituksessani siihen, vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan Tommi Bergin kommenttiin, joka oli artikkelin ohessa.

Berg käyttää kommentissaan ilmaisua ”uskoa ilmastonmuutokseen.” Kysymyksessä ei kuitenkaan ole uskon asia, vaan ilmastonmuutos on erittäin todellinen asia. Globaalissa mittakaavassa on tällä hetkellä todettavissa lievä mutta selvä nousu keskilämpötiloissa 1970-luvun puolivälin jälkeen. Siihen asti oli hienoista viilenemistä toisen maailmansodan jälkeen, jota ennen oli kutakuinkin vastaavanlainen nousu ja keskilämpötilat kuin viime aikoina. Viime vuosisadan muutokset puoleen ja toiseen ovat kuitenkin mitättömiä värähtelyitä vuosituhantisiin ja sitä pidempiin vaihteluihin verrattuna. Lämpötila ei myöskään ole ilmaston ainoa suure.

Mitä tulee siihen, että nykyinen ilmastonmuutos olisi pääosin ihmisen aiheuttamaa, niin se on yhä enemmän uskon asia, erityisesti tieteen yhä edistyessä vuodesta 2005, johon asti YK:n ilmastopaneelin IPCC:n vuoden 2007 raportti tieteellisiä julkaisuita käsittelee. Varsinkin viime vuonna julkaistiin useita vertaisarvioituja tutkimuksia, jotka osoittavat aivan muuta kuin ns. konsensus-näkemys.

Toimittajalle tiedoksi, se ei muuten ole mikään argumentti, että suurin osa maailman tiedeyhteisöstä ja poliitikoista ”uskoo ilmastonmuutokseen,” riippumatta siitä ovatko he oikeassa vai eivät. (Toimittaja varmaan tarkoitti kuitenkin uskoa ihmisen syyllisyyteen eikä ilmastonmuutokseen yleisesti.) Lyhytkin vilkaisu tieteen historiaan nimittäin osoittaa, että tieteentekijöiden enemmistö on ollut väärässä lukemattomia kertoja.

Pasi Matilainen
Puheenjohtaja, ympäristöjärjestö GreenFree Finland ry
www.greenfree.fi

Facebook-kommentit

kommentti(a)

Share This